20 maaliskuuta 2021

Tammisaari-Inkoo


Tammisaari-Inkoo: Saariston suojaa


Palautetta ensimmäiselle meriretkelleen osallistuneelta melojalta: "Tämä oli hieno kokemus tällaiselle sisävesien asukille: pääsin kokeilemaan isoja aaltoja, mutta turvallinen suoja oli koko ajan ihan vieressä. Kiitos, että pääsin tänne!"

Tammisaaren ja Inkoon välillä on tiheä saaristo, joka tarjoaa hyvän mahdollisuuden meriretkeilyn aloittamiseen. Uloimpien saariketjujen takana aukeaa avomeri, jolla voi käydä juuri siinä määrin kuin keliolosuhteet ja omat taidot antavat myöten. Kunhan mukana on myös kokeneempia merimelojia, niin tänne on hyvä tulla harjoittelemaan merimelontataitoja.

Ulompien saarten ja luotojen takaa avautuu avomeri.

Alueen läntisessä päässä on Tammisaaren saariston kansallispuisto luontotupineen sekä luontopolkuineen. Tällä suunnalla on myös muutama majakka (Längden ja Sunharunilla sijaitseva Jussarön majakka) sekä pooki (Storgadden ja Segelskär), mutta ne ovat avomeren puolella, joten niillä vierailu edellyttää maltillisia tuulia ja vankkaa melontakokemusta.

Storgaddenin pooki sijaitsee avomeren puolella.

Landbofjärdenin pohjukasta lähtee Raaseporinjoki, jota pystyy hyvin melomaan keskiajalta peräisin olevan Raaseporin linnan raunioille saakka. Jokiosuuden pituudeksi tulee noin kaksi kilometriä suuntaansa ja linnan kohdalla on hyvä rantautumispaikka. Linnalla on sitten hyvä katsella ympärillä leviäviä niittyjä sekä metsiä, ja tajuta samalla olevansa käytännössä merenpinnan tasalla. Silloin oivaltaa, miten maankohoaminen on muuttanut satojen vuosien kuluessa maisemaa, ja että linna on tosiaankin voitu aikanaan perustaa saarelle.

Alueen itäpäästä löytyy veneilijöiden suosima Barösundin väylä ja Orslandetin eteläpuolinen rauhallisempi saaristo. Sen kaakkoiskulmassa sijaitsee Sää rannikkoasemilla -lähetyksistä tuttu Bågaskär, jolla on pitkä historia luotsilaitoksen, merivartioston sekä rannikkotykistön palveluksessa.

Tammisaari-Inkoo -väli mobiHiidessä maaliskuussa 2021.
Karttapohja: Maanmittauslaitos

Tammisaaren ja Inkoon välinen melontamatka on lyhimmillään 50 kilometriä, mutta ympyrälenkkiin saa helposti menemään 150-200 kilometriä. Rikas saaristo tarjoaa reittivalinnalle runsaasti mahdollisuuksia eikä ympyrälenkillä tule lainkaan edestakaisin melomisen tuntua. Huonolla säällä voi meloa suojaisessa sisäsaaristossa ja kelien parantuessa siirtyä nopeasti karumman ulkosaariston puolelle. Tammisaari-Inkoo -väli tarjoaakin Suomenlahden meriluontoa parhaimmillaan ja rikkaimmillaan kompaktissa paketissa.

Lisätietoja Tammisaaren saariston kansallispuistosta löytyy Metsähallituksen luontoon.fi-palvelusta.

Tammisaari-Inkoo -alueen melontakohteiden tarkemmat kuvaukset ja sijainnit löytyvät mobiHiidestä (kartta).

Tammisaari-Inkoo (tähtiluokitus):

Luonto ja nähtävyydet⭐⭐⭐⭐
Melontaolosuhteet⭐⭐⭐
Leiriytymismahdollisuudet⭐⭐⭐⭐
Ruoka- ja vesihuolto⭐⭐⭐
Lähtöpaikat⭐⭐⭐⭐⭐



Kartta kaikista tällä sivustolla kuvatuista alueista löytyy mobiHiiden Minne melomaan? -sivulta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nämä ovat kiinnostaneet viime aikoina: