Pori – Uusikaupunki: Majakoita, pookeja ja aavaa sekä suojaa
Porin ja Uudenkaupungin väli tarjoilee hienon kattauksen majakoita ja pookeja sekä niin sisä- kuin ulkosaaristoakin, ja pääseepä täällä melomaan myös makeassa vedessä. Monin paikoin on tosin pakko kulkea pitkät pätkät avomeren laitaa, ja niinpä reipas lännenpuoleinen tuuli on melojalle näillä vesillä myrkkyä. Vaan onpa täällä myös monia suojaisia saaristo-osuuksia, joihin on mukava tehdä viikonloppuretkiä vaikkapa silloin, kun avomeren laita ei tuulen takia houkuttele.
Pori-Uusikaupunki-välistä tulee monelle mieleen Selkämeren kansallispuisto, joka venyttäytyy koko tälle välille ja vielä vähän pohjoisemmaksikin. Kansallispuisto kattaa kuitenkin lähinnä ulkosaaristoa ja avomerta mutta ei juurikaan sisäsaaristoa. Lisäksi kansallispuiston sääntöjen mukaan jokamiehenoikeudet ovat alueella voimassa aivan normaalisti, eikä säännöissä mainita mitään kansallispuistosta johtuvia erityisiä liikkumisrajoituksia, joten meloja ei käytännössä juurikaan huomaa liikkuvansa kansallispuistossa. Toki luonto on täällä upeaa – eihän kansallispuistoa tänne olisi muuten perustettukaan – ja onhan kansallispuiston alueella jonkin verran palvelurakenteita melojaa ilahduttamassa.
 |
| Uloimmilla luodoilla ei kasvillisuus viihdy. Tässä ollaan nelisen kilometriä Säpistä etelään, mutta tällaisiahan ulommaiset luodot tapaavat olla kaikkialla. |
Melontaolosuhteiden kannalta Pori-Uusikaupunki-väli on kahtalainen. Toisaalta väli tarjoaa tiheääkin sisäsaaristoa, jossa tuulista ei ole pahemmin haittaa, mutta toisaalta täällä on täysin suojattomia osuuksia, joihin avomereltä tuleva aallokko pääsee iskemään vapaasti. Ongelmien välttämiseksi onkin päivittäisiä säätiedotuksia syytä seurata tarkkaan koko reissun ajan. Retkeen kannattaa myös varata ylimääräisiä päiviä, joita voi tuulen mahdollisesti noustessa käyttää sen hetkisen leiripaikan lähisaariston kiertelyyn. Mutta ensimmäisen meriretken kohteeksi koko välin melontaa ei voi suositella.
 |
| Pori-Uusikapunki-välin pohjoisosa mobiHiidessä helmikuussa 2024. Karttapohja: Maanmittauslaitos. |
Maankohoamisen takia Pori on käytännössä sisämaakaupunki ja moni aloittaakin retkensä joko ulompaa Reposaaresta tai etelämpää Luvialta Laitakarin vierassatamasta. Reposaaresta lähtiessä pääsee maistelemaan merenkulun historiaa jo ennen kaluston veteenlaskua käymällä tutustumassa 1900-luvun alussa rakennettuun, sataman merkinantotorninakin toimineeseen ja hiljattain sataman laajennuksen alta uuteen paikkaan siirrettyyn Ryssäntorniin, sekä sen lähellä olevaan, vuonna 1903 rakennettuun sympaattiseen Kallon majakkaan, joka seisoo matalana mutta uljaana omalla rantakalliollaan. Kallon majakan komean nautofonin neljästä kaksoiskaiuttimesta tosin näyttää viimeisimpien nettikuvien perusteella hävinneen kolme, joten koko komeuden hahmottaminen vaatii nykyisin hieman mielikuvituksen käyttöä tai vanhojen valokuvien penkomista esiin netistä.
Vesille päästyä vastassa onkin sitten avomeren laita. Tuulivoimaloiden kainalosta pilkistelee vuonna 1933 rakennettu Kaijakarin majakka, joka muistuttaa metalliristikkorunkoineen lähinnä muotopuolta linjataulua. Yyterin pitkälle matalana jatkuvan hiekkarannan jälkeen katse kiinnittyy vuonna 1873 valmistuneeseen Säpin majakkaan, joka ponnistaa solakan ja vaalean vartensa uljasryhtisenä ylös metsäisen saaren keskellä olevalta, vanhojen rakennusten somistamalta aukiolta. Säppi onkin kelin niin salliessa ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Ja jos keli ei salli vierailua, niin sitten se ei salli myöskään Reposaaresta merelle lähtemistäkään. Koko matka Reposaaresta pitkälle Säpin ohi on nimittäin käytännössä täysin suojatonta avomeren laitaa.
 |
| Säpin satama on hieman kömpelösti ulkomeren puolella. Toisaalta koko saari on sen verran aavalla paikalla, että kovin rauhallista rantaa ei kovemmalla kelillä löydy saaren miltään puolelta. |
Säpin ja Laitakarin välillä on hieno, noin 15 kilometrin mittainen ja 4-7 kilometrin levyinen tiheähkö saaristo. Ulompaa löytyy täysin puuttomia, kallioisia ja aaltojen hiomia luotoja, mutta mantereen lähellä saaret ovat metsäisiä. Meri on täällä todella karikkoinen ja kivikkoinen, joten väylien ulkopuolella on syytä olla varovainen. Loma-asutusta on turhankin paljon, mutta hienojen maisemien tähden täällä tulee helposti kierreltyä pidempäänkin.
 |
| Pori-Uusikapunki-välin keskiosa mobiHiidessä helmikuussa 2024*. Karttapohja: Maanmittauslaitos. |
Etelään päin jatkettaessa edessä on viitisen kilometriä avomeren laitaa ennen kaakkoon kurottavaa Eurajoensalmea, joka on nimestään huolimatta 8 kilometriä pitkä ja reilun kilometrin levyinen lahti. Sen keskeinen nähtävyys ja samalla retkisatamien ryväs löytyy Kaunissaaresta. Saaren kaakkoiskärki on saaressa aikoinaan toimineen sahan hylkypuun läjityspaikka ja sen ”maa-aines” on sataprosenttisesti vanhaa hylkypuuta. Myös rannat ovat pelkkää puusälää ja rannoilla on runsaasti kaatuneita puita, jotka eivät varmaankaan ole saaneet riittävää tukea juurilleen hylkypuun seasta. Kaunissaaren etelälaiturin tuntumassa on sahan vanhoja perustuksia sekä paikan historiasta kertovia infotauluja.
Olkiluodon ja mantereen välistä pääsee sameavetisen Karhunkarinrauman kautta kookkaiden saarien muodostamaan, noin 8 kilometriä pitkään ja 7 kilometriä leveään tiheään saaristoon. Sen pohjoiskulmalla on Olkiluodon ydinvoimaloiden muodostama kokonaisuus ja lounaasta sitä rajoittaa Nurmeksen suurikokoinen saari. Tässä sisäsaaristossa rannat ovat avomeren suunnalla enimmäkseen ruovikkoisia ja mantereen lähellä myös runsaskasvustoisia – etten jopa sanoisi punkkisia pusikoita – joten ne eivät varsinaisesti houkuttele rantautumiseen. Vähäiset kalliot ovat puolestaan korkeita ja jyrkkärantaisia. Mökkejä on runsaasti, mutta niin on myös retkisatamia, joten taukojen pito kyllä onnistuu.
 |
| Omenapuumaansuntti toukokuisessa vehreydessään. Uusi ruovikko on vielä matalaa ja edellisvuotiset korret nousevat vielä reippaasti uutta kasvustoa korkeammalle. Loppukesästä näkyvyys onkin sitten jo huonompi. |
Rauman edustalla saaristo harvenee. Mantereen lähellä saaret ovat metsäisiä ja niissä on usein kapea kivikkoinen rantavyöhyke, jossa paikoin jyrkkärantaisia kallioita. Loma-asutusta on yllättävän vähän. Ulkosaaristo koostuu enimmäkseen matalista ja loivista kalliosaarista – vähäiset puut etsivät suotuisia kasvuolosuhteita saarten suojaisilta länsilaidoilta. Näkymät ovat siis varsin merellisiä.
Kuuskajaskarin entisellä linnakesaarella on puolustusvoimien jäljiltä muun muassa rannikkotykkejä ja valvontatorneja, joihin pääsee tutustumaan opastetuilla kierroksilla. Alueella kulkee myös saaren historiaan ja geologiaan opastava polku. Vierassataman lisäksi saarella on monenlaisia matkailupalveluja. Saareen on vuoroveneyhteys ja sen myötä runsaasti kävijöitä.
Ulommaiselta, tuulenpieksämältä ja vähäpuustoiselta, ihan kohtuullisen kokoiselta kalliosaarelta löytyy Kylmäpihlajan majakka. Majakka on valmistunut vuonna 1953 eli edustaa uudempaa, suorakulmaista tyyliä, joka ei oikein vastaa meriromanttista näkemystä majakan oikeasta ulkomuodosta. Majakassa on ravintolapalvelut ja hotellitasoinen majoittumismahdollisuus. Tornin alemmalle näköalatasanteelle on mahdollista kavuta sisäkautta, mutta lyhtykojun edessä olevalle ylemmälle tasanteelle ei yleisöllä ole pääsyä. Kylmäpihlajalle on säännöllinen vuoroveneyhteys Raumalta ja siellä liikkuukin paljon matkailijoita.
 |
| Teleobjektiivilla kuvattu näkymä Kylmäpihlajan majakan tornista etelän suuntaan. Kuvan keskellä näkyvälle Santakarin pookille on matkaa reilut 4 kilometriä ja vasemmassa laidassa näkyvään Rihtniemennokkaan noin 6 kilometriä. Keli on hyvä – suorilla voi siis mainiosti mennä! |
Kylmäpihlajan jälkeen edessä on Rihtniemen ohitus, jossa joutuu melomaan avomeren laitaa toistakymmentä kilometriä. Hyvällä kelillä niemen kärkeen eli Rihtniemennokkaan voi suunnata suoraan selän yli, ja silloin matkan varrelle osuu vuonna 1857 rakennettu, tämän esittelyn alkukuvassa komeileva Santakarin pooki. Pookit eli tunnusmajakat ovat käytännössä valottomia majakoita, jotka ovat aikoinaan opastaneet merenkulkijoita väylien löytämisessä valoisana aikana. Joissain pookeissa on voitu polttaa yöaikaan merkkitulia, mutta varsinaisten valolaitteiden puute erottaa ne majakoista.
Juuri tätä reittiä meloin kaverini kanssa silloin, kun näin Santakarin pookin ensimmäistä kertaa. Vaan tuolloin minä onneton en vielä ymmärtänyt pookien tärkeää merkitystä merenkulun historiassa. Ohitimme Santakarin pookin ehkäpä noin kilometrin päästä sen itäpuolelta, ja kun katsoin sitä vastavaloon, niin ihmettelinpä vain, että mikähän lautahökkeli tuolla oikein on. Myöhemmin olen viisastunut.
 |
| Pori-Uusikapunki-välin eteläosa mobiHiidessä helmikuussa 2024*. Karttapohja: Maanmittauslaitos. |
Rihtniemen jälkeen pistää kaakkoon Pyhärantaan ulottuva Mannervesi – noin 12 kilometrin mittainen merenlahti. Sen pohjukka on vähäsaarinen, mutta sen alkupuoliskolla on pitkä, yhtenäinen ja hyvin tiheä pienten ja keskikokoisten saarten muodostama kokonaisuus. Saaret ovat metsäisiä ja enimmältään kivikkorantaisia, mutta paikoin näkyy myös kallioitakin. Loma-asutusta tässä saaristossa on runsaasti, mutta monen pienen luodon toisessa päässä on mukava pieni kallio maatauon pitoon.
Mikäli on syystä tai toisesta tullut meloneeksi Mannervettä Pyhärantaan saakka, niin helposti syntyy houkutus jatkaa Velhovedelle kapeaa ja suojaista vesireittiä Taipaleen, Kuljun ja Lounatkarinpuhdin kautta. Tätä ei kuitenkaan kannata yrittää, sillä reitti on hyvin matala ja lisäksi Vahalanraumassa on maakannas. Niinpä retkivarusteilla lastatun kajakin reitti kulkeekin ulkokautta ohi Pitkäluodon – joka on nimestään huolimatta käytännössä pitkä niemi.
Hienot merihenkiset nähtävyydet jatkuvat, ja nyt vastassa on vuonna 1757 rakennettu Lyökin pooki. Kivirakenteisena se on Suomen vanhin säilynyt pooki ja itse asiassa Suomen vanhin tunnettu kiinteä merimerkki. Lyökin pooki on myös säilynyt varsin hyvin alkuperäisessä asussaan – seikka, jota ei valitettavasti voi sanoa kaikista vuosisatojen mittaan useaan otteeseen kunnostetuista historiallisista kohteista.
 |
| Lyökin pookin näköinen karimerkki kertoo paikallisten arvostuksesta tätä ajan hammasta vastaan menestyksellisesti taistellutta merimerkkiä kohtaan. |
Sillä samaisella retkellä, jolla en vielä ymmärtänyt arvostaa Santakarin pookia sitä ohittaessani, aloin Lyökin pookin kohdalla pikku hiljaa ymmärtämään niiden merkityksen. Silloin Santakari oli kuitenkin jo niin kaukana takana päin, että virheen korjaaminen oli sillä reissulla mahdotonta. Sittemmin olen käynyt korjaamassa virheeni ja tehnyt Santakarille sen arvon mukaisen kohteliaisuuskäynnin.
Lyökin itäpuolella sijaitsevat Velhovesi ja Ruotsinvesi ovat alun perin merta, mutta ne on padottu 1960-luvulla makeavesialtaaksi, josta muun muassa Uusikaupunki saa vesijohtovetensä. Altaan yhdistää mereen kaksi narusta vetämällä toimivaa itsepalvelusulkua: Vintrinrauman ja Järvenkarin sulut. Muut aiemmin mereen yhteydessä olleet salmet on padottu pengerteillä. Kiskotuksella ja vetolavetilla varustettu Korsaaren ylivetopaikka tarjoaa kolmannen yhteyden merelle, mutta sen kunto saattaa aiheuttaa yllätyksiä, joten järkevämpää on käyttää sulkuja.
Makeavesiallas koostuu parista isosta selästä, joiden välissä on pienehkö mutta mukava saaristo. Rannat ovat enimmäkseen kivikkoisia ja ruovikkoisia, mutta näkyypä väliin jokunen kalliokin taukopaikaksi. Kaiken kaikkiaan makeanveden altaalla on hyvin samanlaista kuin meren puolella sisäsaaristossa – ja sitähän tämä asiallisesti ottaen onkin. Maisemia enemmän pisteitä voikin antaa sille tunteelle, että pääsee melomaan uusikaupunkilaisten juomavesisäiliössä. Makeavesialtaan vesi on yllättävän sameaa siihen nähden, että siitä otetaan lähiseutujen hanavesi.
 |
| Mainio maatauon paikka makeavesialtaalla. |
Uudenkaupungin edustan sisäsaaristossa on metsäisiä, kivikkorantaisia saaria. Paikoin näkyy myös mukavan näköisiä pieniä, loivia ja matalia kallioita. Loma-asutusta on jonkin verran, mutta vähän kauempana mantereesta löytyy helposti maatauon paikkoja. Ulommaksi siirryttäessä saarten puusto vähenee ja vastaan tulee yhä aukeampia matalia kalliosaaria. Samalla saaristo harvenee ja tuulet saavat yhä enemmän tilaa aaltojen kasvattamiseen. Käymisen arvoinen nähtävyys on avomeren laidalla sijaitsevan Putsaaren pieni, lukitsematon, ilmeisesti 1600-luvulta peräisin oleva Piilokirkko. Se on rakennettu syvän kalliorotkon pohjalle ja jää helposti huomaamatta ellei tiedä sen olemassaolosta.
Alastalon salistakin tutun Seksmiilarin toisella laidalla komeilee korkea ja tukeva, punavalkoraitainen, vuonna 1833 valmistunut Isokarin majakka, jonne on ulommilta saarilta avomerimatkaa lähestymissuunnasta riippuen 5-7 kilometriä. Metsäisellä Isokarilla on ravintola- ja majoituspalveluja ja sinne järjestetään risteilyjä Uudestakaupungista. Perinteisen ulkomuodon omaavaan majakkaan pääsee sisälle vain oppaan johdolla ja tätä kirjoitettaessa netti kertoo, että opaskierroksia järjestetään kesäaikaan kahdesti joka päivä, mutta tokihan tällaiset tiedot on syytä tarkistaa aina ennen retkelle lähtemistä.
Isokarilta on Flatun pookille noin 5 kilometriä ja siitä edelleen Blekungenin pookille reilut 3 kilometriä. Nämä pienikokoiset pookit on rakennettu vuonna 1857 opastamaan merenkulkijoita lähivesien väylillä. Näin koko Pori-Uusikaupunki-väliltä on löytynyt – eri tehtävissä toiminut ja paikkaansakin vaihtanut Ryssäntorni mukaanlukien – viisi majakkaa ja viisi pookia. Siinäpä sitä on upeaa meriromantiikkaa kerrakseen!
 |
| Näkymä Uudenkaupungin edustalla sijaitsevan Vasikkaluodonaukon Kalliokarilta luoteeseen. Lähimmän saaren oikealla puolella näkyy Tuusinaukko ja vasemmalla puolella Seksmiilarin laita. |
Flatun itäpuolella on upea noin kuusi kilometriä pitkä ja parisen kilometriä leveä pienten luotojen, saarien ja riuttojen sokkelikko, jonka laitaa on todella hieno meloa. Sokkelikkoon kuuluu Juhanöörinriutat ja siitä edelleen itäkoilliseen suuntautuva saariketju aina Vähä-Varestukseen saakka. Alueella on runsaasti vesilintuja, joten saaret on syytä kiertää sen verran kaukaa, että linnut eivät pahemmin häiriinny. Oman kokemukseni mukaan tämä taitaa olla jopa koko Pori-Uusikaupunki-välin komein lintusaaristo.
Kuten alussa tuli mainittua, niin Selkämeren kansallispuistoon kuuluvilla alueilla ei ole erityisiä liikkumisrajoituksia. Metsähallituksen mukaan kansallispuistolle laaditaan myöhemmin järjestyssääntö, jossa muun muassa rajoitetaan maihinnousua tärkeimmille lintuluodoille sekä osoitetaan paikat telttailulle. Tämä kuulostaa järkevältä, mutta ei ehkä kannata pidättää hengitystä tätä odotellessa, sillä järjestyssäännön ”myöhemmin” tehtävästä laatimisesta Metsähallitus on kertonut vuoden 2019 alussa, ja ainakaan kansallispuiston verkkosivuilla ei järjestysääntöä näy tätä kirjoitettaessa eli viisi vuotta myöhemmin.
Pori-Uusikaupunki-välillä on kansallispuiston lisäksi monia luonnonsuojelualueita, mutta en onnistunut löytämään niihin mahdollisesti liittyviä rajoituksia. Toki niin kansallispuistossa kuin muillakin suojelualueilla – samoin kuin kaikkialla muuallakin saaristossa – on lintujen pesimäluodot syytä jättää rauhaan keväästä aina pitkälle heinäkuuhun asti. Ja kyllähän ne linnut tulevat selvästi kertomaan, jos niiden pesimäpaikkoja lähestyy turhan aikaisessa vaiheessa kesää.
 |
| Isokarin majakan jyhkeä hahmo nousee viitisenkymmentä metriä merenpinnan yläpuolelle. |
Porin ja Uudenkaupungin välillä on satakunta kilometriä, mutta suorilla meloen jää kyllä paljon näkemättä. Kaikkien majakoiden ja pookien kautta kulkeminen kasvattaa matkan 140 kilometriin, ja saaristosokkeloissa kierteleminen nostaa lukeman helposti 200 kilometriin. Retkeä voi pidentää vielä tästäkin tekemällä reitistä ympyrälenkin, jolloin toiseen suuntaan voi kulkea sisäsaaristossa ja toiseen ulompana. Toki retkeä voi jatkaa myös pohjoiseen Ouran saariston suuntaan tai etelään Kustavin suuntaan, joista molemmista on omat esittelynsä. Blekungenin pookilta ei ole montakaan kilometriä mielenkiintoiselle Katanpään linnakesaarelle sekä upeaan Lanskerin saaristoon, joista kummastakin on kerrottu Kustavin suunnan esittelyssä. Hyvät melontakohteet eivät tällä suunnalla tosiaankaan lopu kesken.
Lyhyemmillekin retkille löytyy Pori-Uusikaupunki-väliltä hienoja kohteita. Esimerkiksi Otanmaan venesatamasta voi tehdä kierroksen joko pohjoiseen Kaunissaaren suuntaan tai länteen Nurmeksen suuntaan. Kelistä riippuen retken voi ulottaa ulkomeren puolelle tai pysytellä saarten suojassa. Niin tai näin, niin viikonloppuretkelle löytyy mukavia maisemia ja useita retkisatamia – ja kaikki tämä varsin suojaisissa olosuhteissa. Ja kun heikkotuulinen korkeapaine asettuu Suomen ylle, niin silloin voi tehdä vaikkapa hienon pooki- ja majakkakierroksen Uudenkaupungin edustalla. Mahdollisuuksia kyllä riittää useammallekin mieleenpainuvan upealle retkelle.
Retkisatamia on Pori-Uusikaupunki-välillä lukumääräisesti paljon, mutta ne esiintyvät harmillisesti ryppäinä. Niinpä vastaan tulee pitkiäkin pätkiä, joissa ei ole ensimmäistäkään retkisatamaa. Onneksi telttailu on jokamiehenoikeuksien perusteella sallittua käytännössä kaikilla rakentamattomilla rannoilla – toki lintuluotoja lukuun ottamatta.
 |
| Yöpyminen luonnossa Uudenkaupungin edustalla. Kuva on vuoden 2007 retkeltä, jolloin mobiHiisi ei vielä ollut opastamassa retkisatamiin. |
Kauppoja on reitin päätepisteiden lisäksi Raumalla, Pyhärannalla, Pyhämaalla ja Kammelassa, joissa kaikissa kauppa on noin puolen kilometrin päässä rannasta. Autopaikkojakin löytyy, joskin monille kaupunkien läheisyydessä oleville pysäköintialueille näyttää pikku hiljaa ilmestyvän erilaisia rajoituksia. Näiden perässä ei mobiHiisikään tahdo pysyä.
Metsähallituksen luontoon.fi-palvelusta löytyy lisätietoja Selkämeren kansallispuistosta sekä seuraavista saarista: Säppi, Kuuskajaskari, Kylmäpihlaja, Vähä-Haurunen ja Isokari.
Pori-Uusikaupunki-välin melontakohteiden tarkemmat kuvaukset ja sijainnit löytyvät mobiHiidestä (kartta).
Pori-Uusikaupunki-väli (tähtiluokitus):
| Luonto ja nähtävyydet | ⭐⭐⭐⭐⭐ |
| Melontaolosuhteet | ⭐ |
| Leiriytymismahdollisuudet | ⭐⭐⭐ |
| Ruoka- ja vesihuolto | ⭐⭐⭐⭐ |
| Lähtöpaikat | ⭐⭐⭐⭐ |
