27 huhtikuuta 2021

Saaristomeren kansallispuisto

 

Saaristomeren kansallispuisto: Paljon nähtävää mutta haastavat olosuhteet


Sokkeloisista saarirykelmistä aavoille ulapoille, matalilta pikkuluodoilta hiekkarannoille ja korkeille kallioille, saaristokylistä autioille ulkoluodoille, sisäsaaristosta majakoille ja pookeille. Tätä kaikkea on Saaristomeri – ja paljon muuta! Tänne voi tulla yhä uudestaan ja uudestaan ja löytää joka kerta aina uutta ihasteltavaa. Mutta yksin tai ilman aiempaa merikokemusta tänne ei pidä lähteä.

Saaristomeren kansallispuisto – tai tarkemmin sanottuna n.k. kansallispuiston yhteistoiminta-alue – käsittää Saaristomeren itäisen osan ja on kooltaan varsin laaja: itä-länsisuunnassa noin 80 km ja pohjois-eteläsuunnassakin noin 30 km. Ei siis ihme, että alueelle mahtuu paljon nähtävää niin maisemallisesti kuin historiallisesti, ja että melontaolosuhteissakin on suurta vaihtelua.

Saaristomeren kansallispuiston tyypillinen kartta. Yhteistoiminta-alue on rajattu vihreällä viivalla. Kansallispuistoon kuuluvat maa-alueet on merkitty vihreällä värillä ja vesialueet tummansinisellä.
Lähde Metsähallitus.

Äkkinäinen saattaa helposti luulla kartoissa tyypillisesti näkyvän rajauksen olevan kansallispuiston raja, vaikka se onkin itse asiassa yhteistoiminta-alueen raja, ja kansallispuistoon kuuluu vain yhteistoiminta-alueen sisällä olevat valtion omistamat maa- ja vesialueet lukuunottamatta puolustusvoimien hallinnoimia alueita. Kansallispuistoa koskevat erityiset rajoitukset kohdistuvat nimenomaan vain kansallispuiston alueeseen eivätkä koko yhteistoiminta-alueeseen. Esimerkiksi leiriytyminen on kansallispuistossa sallittu vain erityisillä telttailualueilla (jotka löytyvät mobiHiidestä retkisatamina), mutta kansallispuistoon kuulumattomilla yhteistoiminta-alueen saarilla on voimassa normaalit jokamiehenoikeudet. Kansallispuisto kattaa vain pienen osan koko yhteistoiminta-alueesta, joten mikäli aikoo yöpyä retkisatamien ulkopuolella, niin onkin syytä tutkia karttaa huolella ja varmistaa, että aiottu yöpymispaikka ei ole kansallispuiston aluetta.

Aspön kappelin votiivilaiva.

Alueen kulttuurisesti mielenkiintoisimpia nähtävyyksiä ovat vanhat saaristokylät, joista Utö, Jurmo, Aspö, Nötö, Borstö ja Vänö ovat muodostuneet omiksi suosikeikseni. Niistä löytyy aivan oma tunnelmansa ja joissakin on myös tarjolla kauppa ja muitakin palveluja retkeilijöille. Kylissä sijaitsevat saaristokirkot ja kappelit katosta roikkuvine votiivilaivoineen ovat myös ehdottomasti tutustumisen arvoisia. Saaristokylät muodostavatkin oman erikoisen maailmansa, johon perehtymiseen kannattaa varata reilusti aikaa.

Utö sijaitsee sen verran ulkona, että sinne ei kajakilla joka kelillä välttämättä pääse. Saarella on paljon mielenkiintoista nähtävää ja on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Utön jyhkeään majakkaan tehdään maksullisia kierroksia, jollaisella kannattaa käydä.

Kansallispuiston itälaidalla oleva Bengtskärin majakka on myös haastavan ulkona. Majakassa on matkailupalveluja, mutta itse saari on pieni eikä sillä ole majakan lisäksi juurikaan muuta nähtävää.

Yhteistoiminta-alueella on myös neljä pookia: Lill Gråharu, Bredskär, Ingolskär ja Spelharu. Ne on aikoinaan rakennettu helpottamaan rannikkoväylillä navigoimista ja ovat siten kooltaan vaatimattomia.

Ingolskärin pooki on kuusi metriä korkea ja sen tehtävä on ollut helpottaa navigointia Utön ja Lohmin (nyk. Lom) välillä. Killingholmilla sijaitseva Lohmin vanha luotsiasema oli aikoinaan Suomen suurimpia.

Alueen itälaidalla sijaitseva suuri Örön linnakesaari siirtyi vuonna 2015 puolustusvoimilta osaksi kansallispuistoa ja on nykyisin merkittävä matkailupalvelujen keskittymä ravintoloineen ja sisämajoituksineen. Merkityt polut (5.3 km ja 5.6 km) kiertävät saaren eri aikakausilta peräisin olevia sotahistoriallisia rakennelmia sekä perehdyttävät saaren erikoiseen luontoon. Lisäksi saarella on Örön historiaa ja luontoa esittelevä näyttely. Örössä vierähtääkin helposti kokonainen päivä.

Saaristossa sijaitsevien vierasvenesatamien kahvilat tarjoavat mukavaa piristystä melonnan lomaan. Eikä pidä myöskään unohtaa Högsåran saarella sijaitsevaa legendaarista Farmors Caféta, jonka kakkutarjonta on mieleenpainuva!

Saaristolabyrinttia Vänön eteläpuolella.

Maisemallisesti Saaristomeren kansallispuisto kattaa monenlaisia näkymiä. Vänön ja Borstön suunnalla on tiheää kallioluotojen sokkeloa, jossa voi mutkitella tuntikausia ja löytää aina uusia reittejä ja uusia hienoja saaria. Jurmossa ja sen ympäristössä kulkee kolmannen Salpausselän reunamoreeni, joka näkyy laajoina hiekkakenttinä ja upeina pikkukivirantoina. Hiekkaisten saarien ketju jatkuu Jurmosta koilliseen ja Sandönin retkisatama antaa tästä hienon näytteen. Aspön ja Berghamnin suunnalla on puolestaan komeita nyppyläkallioita, joille on hyvä kiipeillä upeita merinäköaloja ihailemaan. Monien retkisatamien yhteydessä on hienoja luontopolkuja, joita kannattaa ilman muuta hyödyntää. Ja tokihan Björkön sisäjärven kiertävä 2.3 km luontopolku on aivan oma kokemuksensa! 

Näkymä Berghamnin luontopolulta.

Vaan tokihan tässäkin paratiisissa luikertelee käärme – nimittäin punkki eli puutiainen. Ja niitä onkin sitten pusikoissa ja heinikoissa ihan reippaanlaisesti. Vaan onneksi meloja rantautuu mieluusti kallioluodoille ja muille kuiville paikoille, joissa punkki ei viihdy. Mutta jos päivällä on tullut piipahdettua kosteilla heinikkomailla tai lehtojen siimeksessä, niin silloin on illalla syytä tehdä huolellinen punkkitarkastus. Ja onhan täällä kyitäkin, jotka puolestaan oleilevat mielellään niillä punkkivapailla kallioilla, joten tarkkana saa olla kaikkialla liikkuessaan.

Retkisatamia on Saaristomeren yhteistoiminta-alueen sisällä äkkiseltään vilkaistuna riittävästi, mutta todellisuudessa tilanne on toinen. Vaikka retkisatamien välimatkat ovat periaatteessa kohtuullisia (10-20 km), niin vähänkin huonomman kelin sattuessa siirtyminen retkisatamasta toiseen voi olla ongelmallista. Alueella on toki monia upeita saarisokkeloita, mutta sokkelosta toiselle siirryttäessä meloja joutuu altistumaan aalloille, jotka ovat kasvattaneet korkeuttaan avomerellä satojen kilometrien matkalla, ja ovatpa alueen sisälläkin suurimmat selät jopa 15-20 kilometrin pituisia, joten isoja aaltoja kyllä riittää. Saaristomerelle lähtiessä onkin oltava merimelontapohjaa ja aikataulussa on oltava varapäiviä tuulen pitämiseen. Reittisuunnitelman on syytä olla muutenkin joustava ja siinä on varauduttava hyvinkin erilaisiin ratkaisuihin, jotta reitin pystyy sopeuttamaan kulloisenkin tuulitilanteen mukaiseksi.

Bengtskäriä kohti. Edellä kulkevassa kärkikajakissa on onneksi lippu, niin näkyvissä on sentään jotain, jota seurata! 

Saaristomeren melontaolosuhteet ovatkin sen verran vaativat, että tänne ei myöskään pidä lähteä yksinään. ”Saanko meloa teidän kanssanne pois täältä Jurmosta?” kysyi eräs yksinäinen meloja kerran ryhmältämme. Ja tottahan se on, Jurmosta ei pääse pois muuten kuin ylittämällä monensuuntaisille tuulille alttiin Jurmo fjärdenin. Lyhimmilläänkin ylitys on neljän kilometrin luokkaa ja avomereltä vyöryvässä isossa aallokossa jo sadan metrin loikka voi olla liikaa. Lähdetään siis porukassa, seurataan säätiedotuksia, ja ollaan valmiita viivytyksiin.

 Jurmon pohjoiskärjen soraikkoja. Kannattaa vilkaista Jurmoa Karttapaikan ilmakuvassa!

Reittisuunnittelussa on syytä huomata Jurmon ja Borstön väliin sijoittuva suuri linnustonsuojelualue, jolle ei saa mennä mihinkään aikaan vuodesta. Tämä suojelualue leikkaa suoran yhteyden Jurmon ja Borstön välillä ja pakottaa siten kiertämään pohjoisesta Trunsön kautta. Kansallispuiston muut rajoitukset koskevat vain maihinnousua, joten niistä ei ole estettä läpikululle. (Ja joo, Grimsörar on myös kokonaan kiellettyä aluetta, mutta se on niin ulkomerellä, että sinne ei juuri kukaan muutenkaan lähtisi.)

Hyvät lähtöpaikat ovat kortilla. Alueen itälaidassa sijaitseva Kasnäs on autolla suhteellisen helposti saavutettavissa ja siellä on laaja pysäköintialue sekä hyvä ranta kajakkien pakkaamiseen. Kansallispuiston toisella laidalla Korpoströmmin Saaristokeskuksessa on myös suuri pysäköintialue, mutta se on maksullinen ja kahden lauttayhteyden sekä kiemuraisten teiden takana. Ja siinä ne pysäköintialueet sitten käytännössä ovatkin. Varsinais-Suomen rannikkoseudulle tyypillisesti venesatamat tuppaavat olemaan yksityisalueita eikä vapaita rantojakaan juuri ole, joten omaehtoisten lähtöpaikkojen löytäminen on käytännössä mahdotonta.

Saaristomeren kansallispuiston yhteistoiminta-alue mobiHiidessä huhtikuussa 2021.
Karttapohja: Maanmittauslaitos

Saaristomerelle voi tehdä kovin erimittaisia retkiä. Öröhön on matkaa Kasnäsistä noin 17 kilometriä varsin suojaista reittiä, joskin Örön telttailualueen rantaan päästäkseen on koukattava avomeren puolelta melko vähäisten saarten tarjoamassa niukassa suojassa. Lyhimmillään retki voi siis olla vaivaiset 35 kilometriä. Luonteva ja mielenkiintoinen kierros Örön, Jurmon, Berghamnin ja Sandönin kautta tekee lyhimmillään noin 150 kilometriä, ja jos haluaa poiketa samalla Utössä, niin matkaan tulee lisää noin 25 kilometriä. Alueen luoteiskulmassa sijaitsevan Jungfruskärin kautta kierrettäessä lenkin pituus nouseekin sitten vähintään 250 kilometriksi ja kun otetaan mukaan vielä Hiittinen sekä Bengtskär, niin kokonaismatka alkaa lähennellä kolmeasataa kilometriä. Moneksi kerraksi riittää siis kierrettävää ja nähtävää. 

Metsähallituksen luontoon.fi-palvelusta löytyy lisätietoja sekä Saaristomeren kansallispuistosta että Öröstä.

Saaristomeren kansallispuiston yhteistoiminta-alueen melontakohteiden tarkemmat kuvaukset ja sijainnit löytyvät mobiHiidestä (kartta).

Saaristomeren kansallispuisto:

Luonto ja nähtävyydet⭐⭐⭐⭐⭐
Melontaolosuhteet⭐⭐
Leiriytymismahdollisuudet⭐⭐⭐
Ruoka- ja vesihuolto⭐⭐⭐⭐
Lähtöpaikat⭐⭐⭐



Kartta kaikista tällä sivustolla kuvatuista alueista löytyy mobiHiiden Minne melomaan? -sivulta.

14 huhtikuuta 2021

Etelä-Konnevesi


Etelä-Konnevesi: Kalasääsken valtakunta

Jorma "Saja" Sajaniemi

Hienot maisemat, runsaasti retkisatamia sekä hyvät mahdollisuudet kalasääsken näkemiseen – mitä muuta voisi enää melontaretkeltä toivoa!

Otetaanpa heti alkuun lyhyt nimistökatsaus, koska Konneveden eri osille käytetään kahta eri nimentätapaa. Kivisalmen pohjoispuolella on kaikkien mielestä Pohjois-Konnevesi, mutta järven eteläistä osaa toiset kutsuvat Etelä-Konnevedeksi ja toiset ... ööö ... Konneveden eteläiseksi osaksi. Maanmittauslaitoksen kartassa eteläisen osan kohdalla lukee pelkkä Konnevesi eikä edes haulla löydy nimeä Etelä-Konnevesi.

Missä Etelä-Konnevesi? Kivisalmi keskellä karttaa.
Karttapohja: 
Maanmittauslaitos.

Vaikka melojan on yleensä – Kallanin majakan sijaintia lukuunottamatta – parasta uskoa karttaa, niin käytän kuitenkin jatkossa selvyyden vuoksi tämän esittelyn kohteena olevasta järven eteläisestä osasta nimeä Etelä-Konnevesi lukipa kartoissa mitä tahansa.

Etelä-Konnevesi tarjoaa melojalle mukavia retkisatamia hienojen vesien ja maisemien äärellä. Huomattava osuus sen keskisistä osista kuuluu Etelä-Konneveden kansallispuistoon, mutta tästä huolimatta esimerkiksi leiriytymiselle ei alueella ole erityisiä rajoituksia. Toki maihinnousua lintuluodoille suositellaan välttämään pesimäaikana, mutta näinhän vastuullinen meloja tekee kaikkialla muutenkin.

Alueella pesii myös useita kalasääskipareja, joiden näkeminen nostaa retkitunnelman aivan uudelle tasolle. Sääksille on kuitenkin muistettava antaa oleskelu- ja pesimisrauha pitämällä riittävää etäisyyttä pesäsaariin. Sääksen huudot ja kiertely taivaalla tarjoavat hienon kokemuksen kauempaakin koettuna.

 Etelä-Konneveden eteläosan saaristoa.

Etelä-Konneveden eteläosa on suojaista ja sokkeloista saaristoa, josta löytyy mukavan loivia kalliorantoja ja jokunen jyrkännekin. Täällä on hyvä kierrellä ja katsella hienoja maisemia sekä poiketa evästelytauolle jollekin monista silokallioista. Maastokartan jyrkännemerkit ja avokalliot johdattelevat tälläkin alueella maisemallisesti parhaille paikoille.

Järven keskialueen suuret selät aiheuttavat tuulisina päivinä päänvaivaa reitinvalinnalle, koska pisimmillään aalto pääsee kasvamaan noin kuuden kilometrin matkan. Selkien läheisyydessä kannattaakin hyödyntää myös pienten luotojen ja karikoiden tarjoamat suojat. Suurten selkien retkisatamat sijaitsevat todella hienoilla paikoilla, joten niillä vierailu on vaivan arvoista.

Nollatuulen ja hyvän sääennusteen mahdollistama yöpymisrantautuminen Lapinsalon retkisatamassa.

Melojan saavutettavissa on kaksi näköalapaikkaa, joista kuuluisampi on 116 metriä Etelä-Konneveden pintaa korkeammalle nouseva Kalajanvuori. Sille johdattava noin 1,5 kilometriä suuntaansa oleva polku lähtee Kalajanjärven Kiertolahdesta. Kiipeämisosuuksiltaan selvästi maltillisempi vaihtoehto on Enonrannasta lähtevä 2,8 kilometrin Loukkuvuoren lenkki, joka ei nimestään huolimatta kulje Loukkuvuoren huipun kautta mutta nousee sentään parhaimmillaan noin 60 metriä Etelä-Konneveden yläpuolelle. Kumpikin reitti on maastoltaan varsin vaativa, joten niiden kulkemiseen tulee varata reilusti aikaa.

 Kalajanjärvelle pääsee putkahtamaan kapean uoman kautta.

Etelä-Konnevesi on varsin kompakti alue ja sille pystyy mielekkäästi ahtamaan melontaa tuollaiset 60 kilometriä. Karttaa pikaisesti katsomalla Etelä-Konneveden itäpuolella oleva Hankavesi näyttää tarjoavan mukavan lisän useamman päivän retkelle. Sen erottaa Etelä-Konnevedestä kuitenkin Konnekoski, joka on hyvin hankala meloa ylöspäin ja jota kaikki eivät mielellään edes laske alaspäinkään. Koski on mahdollista ohittaa tietä pitkin, mutta matkaa tulee noin 300 metriä. Hankavedelle haluavan onkin otettava tämä huomioon.

Etelä-Konnevesi mobiHiidessä huhtikuussa 2021. Konnekoski merkitty punaisella soikiolla. Kivisalmi ylhäällä keskellä.
Karttapohja: Maanmittauslaitos.

Mainio tapa pidentää reissua on tehdä ympyrälenkki lähtemällä Kivisalmen kautta Pohjois-Konnevedelle, josta Kiesimän sekä Kerkonkosken sulkujen kautta Niinivedelle ja edelleen Nokisenkosken kautta Rautalammin ohi Hankavedelle sekä lopuksi Konnekosken kautta takaisin Etelä-Konnevedelle. Matkaa tälle lenkille tulee lyhimmillään 75 kilometriä ja kiertosuunnaksi kannattaa valita juuri edellä kuvattu, koska silloin nousu ”ylämäkeen” käy näppärästi Kiesimän kanavan sulutuksessa ja sen jälkeen matka onkin tasaisten järviosuuksien lisäksi pelkkää alamäkeen laskettelua. Ainoa hieman hankalampi paikka on siis Konnekoski, josta ihan kaikki eivät mielellään laske läpi. Nokkela ratkaisee tämän ongelman valitsemalla Konnekosken koko reissun lähtöpisteeksi, jolloin retken voi aloittaa kosken alapuolelta ja päättää sen kosken yläpuolelle.

Konnekoski heinäkuussa 2007. Kosken virtaus tietenkin vaihtelee vesitilanteen mukaan.

Pari pykälää haastavampi lisälenkki syntyy lähtemällä Etelä-Konneveden länsipäästä Siikakosken kautta Kynsivedelle ja edelleen Laukaalle, josta pohjoiseen Äänekosken ohi Keiteleelle ja Listonsalmen jälkeen kaakkoon Lavianselälle, josta Neiturin sulun kautta Pohjois-Konnevedelle ja Kivisalmen läpi takaisin Etelä-Konnevedelle. Lenkin varrella on pitkät ja hankalat ohitukset maata pitkin Kellankosken sekä Simunankosken kohdalla. Lisäksi Keiteleellä tulee vastaan suuria järvenselkiä. Tämä lenkki onkin mukavinta ja turvallisinta tehdä isommalla porukalla. Lenkin pituus on lyhimmillään 180 kilometriä ja kiertosuunta kannattaa valita yllä kuvatun mukaiseksi. Matkan varrelle osuu monia mielenkiintoisia nähtävyyksiä kuten Laukaan Saraakallion kertakaikkisen upeat kalliomaalaukset. Kiinnostava mutta haastava lenkki siis.

Kummallakin lisälenkillä on mahdollisuus ruokavarojen täydennykseen reissun aikana, mutta jos retki suuntautuu pelkästään Etelä-Konneveden alueelle niin lähtiessä on syytä olla mukana koko reissun ruuat ja vedet.

Lisätietoja Etelä-Konneveden kansallispuistosta löytyy Metsähallituksen luontoon.fi-palvelusta.

Etelä-Konneveden melontakohteiden tarkemmat kuvaukset ja sijainnit löytyvät mobiHiidestä (kartta).

Etelä-Konnevesi:

Luonto ja nähtävyydet⭐⭐⭐⭐
Melontaolosuhteet⭐⭐⭐
Leiriytymismahdollisuudet⭐⭐⭐⭐⭐
Ruoka- ja vesihuolto⭐⭐⭐
Lähtöpaikat⭐⭐⭐⭐




Kartta kaikista tällä sivustolla kuvatuista alueista löytyy mobiHiiden Minne melomaan? -sivulta.

05 huhtikuuta 2021

Päijänteen kansallispuisto


Päijänteen kansallispuisto: Runsaasti retkisatamia pienellä alueella

Jorma "Saja" Sajaniemi

Päijänteen kansallispuistosta löytyy mahtava joukko hiekkarantaisia ja suojaisia retkisatamia todella suppealta alueelta. Itse kansallispuiston alue sopii kevyeen lipsutteluun ja lomanviettoon. Pidempää melontaa kaipaavalla on mahdollisuus jatkaa retkeään moneen suuntaan.

Päijänteen kansallispuisto on melojan mittakaavassa varsin pieni alue – sille kertyy mittaa itä-länsisuunnassa vain noin 14 km ja pohjois-eteläsuunnassakin vain tuollaiset 18 km. Alueelta löytyy kuitenkin arvattavasti Suomen tihein retkisatamakeskittymä. Tänne voi tehdä viikon melontaretken, jonka aikana yöpyy joka yön eri retkisatamassa ja jonka kokonaismelontamatka hyvästä lähtörannasta (eli Padasjoen vierassatamasta) takaisin samaan paikkaan on koko viikon aikana kaiken kaikkiaan vain vaivaiset 23 kilometriä! Paikka sopiikin erinomaisesti rauhallisesta melonnasta pitäville.

Isohiedan retkisatama.

Kansallispuiston retkisatamista usea on hiekkarantainen ja moni sijaitsee mukavassa pikku poukamassa. Saaret ovat metsäisiä ja hiekkarannat varsin kapeita, joten mitään varsinaista riviera-tunnelmaa täällä ei kuitenkaan pääse syntymään.

Saarista suurin, Kelvenne, on kapea ja pitkä harjusaari, jonka päästä päähän kulkee noin kymmenen kilometrin mittainen harjupolku. Polku kulkee retkisatamien kautta, joten siitä on helppo kulkea vaikkapa vain jokin lyhyempi pätkä. Kelventeen retkisatamista osa sijaitsee saaren länsirannalla ja osa itärannalla, joten yöpymään suunnatessa kannattaa tutkia karttaa tarkkaan, ettei yllättäen huomaa olevansa väärällä puolella saarta. Matkaa aiottuun retkisatamaan voikin yllättäen olla sadan metrin sijasta kymmenen kilometriä! Toki lähin omalla puolella saarta oleva retkisatama on lähempänä, joten kaikkia ylimääräisiä kilometrejä ei tarvitse meloa, jos kelpuuttaa toisen paikan.

Kohti Pulkkilanharjua.

Päijänteen suuret selät eivät kansallispuiston alueelle varsinaisesti ulotu, mutta aalto kyllä mahtuu monin paikoin kasvattamaan korkeutta tuulen käydessä sopivasta suunnasta. Reitinvalintaan onkin syytä panostaa, jottei mitään yllätyksiä pääse tapahtumaan. 

Maisemiltaan Päijänteen seutu ei yllä ihan parhaaseen ykkösluokkaan. Kapeat ja metsäiset harjusaaret näyttävät kyllä ilmakuvissa todella upeilta, mutta kajakkiperspektiivi latistaa maiseman yksitoikkoisemmaksi. Saaren laitaa meloessa on maiseman kannalta ihan sama, miten kaukana tai lähellä saaren näkymättömissä oleva toinen ranta on. Karttaa katsomalla mielikuvitus toki lähtee lentoon ja täydentää kokemusta. Isot rantakalliot sekä jyrkänteet ovat kortilla ja karttaa kannattaakin tutkia tarkkaan, jos niitä haluaa nähdä.

Tyypillistä Päijänteen rantaa. Tämäkään ei ole kovin mukava rantautumispaikka.

Itse kansallispuiston alueelle ei melontaa saa mahdutettua juurikaan enempää kuin 70 kilometriä. Sitten alkaa olla joka kolkka kertaalleen koluttu. Pitempää melontamatkaa kaipaava voi jatkaa retkeä kolmeen suuntaan: pohjoiseen, etelään ja kaakkoon.

Koska kansallispuisto sijaitsee Päijänteen eteläosassa, niin ensimmäinen mieleenjuolahtava vaihtoehto on jatkaa Päijännettä pohjoiseen ja vettähän tässä suunnassa kyllä riittää. Mutta pohjoisessa on vastassa todella suuret selät eivätkä maisemat juurikaan parane. Korkeuskäyriä on toki tiuhassa, mutta ne näkyvät maisemassa lähinnä metsäpeitteisinä vuorennyppylöinä. Rannat ovat huonoja leiriytymiseen ja mökkejä on paljon. Pohjoista suuntaa voikin suositella lähinnä vain himomelojille.

Etelään lähtiessä löytyy Vääksyn kanava, jonka kautta pääsee Vesijärvelle. Vääksyn kanava on Suomen vilkkain kanava, jolla saattaa esiintyä ruuhkia viikonloppuisin. Lahden Kahvisaaressa sijaitsevan Vesisamoilijoiden retkimelontatukikohdan yhteydessä toimii Suomen melontamuseo, johon pääsee tutustumaan tukikohdan aukioloaikoina. Kannattaa pistäytyä ihan jo kunnioituksesta lajia kohtaan! Matkaa Lahteen tulee Kelventeen eteläpäästä noin 40 kilometriä ja matkan varrella on muutama retkisatamakin.

Kalkkisten kanavan sululla on pituutta 500 metriä. Kuva otettu itäisen sulkuportin kohdalta ja kaukana näkyy läntisen sulkuportin pylväät.

Jos sen sijaan kääntää nuppinsa kaakkoon, niin vastaan tulee meille kalkkiksille omistettu Kalkkisten kanava, jonka kautta pääsee Ruotsalaiselle ja siitä edelleen Heinolan itäpuolisille vesille. Ruotsalaisen itälaidalla sijaitsevaan Heinolaan on Kelventeeltä matkaa tuollaiset 35 kilometriä.

Maisemiltaan Vesijärvi ja Ruotsalainen eivät merkittävästi poikkea Päijänteestä – mitä nyt korkeuskäyriä on selvästi harvemmassa. 

Päijänteen kansallispuisto mobiHiidessä huhtikuussa 2021.
Karttapohja: Maanmittauslaitos

Lisätietoja Päijänteen kansallispuistosta löytyy Metsähallituksen luontoon.fi-palvelusta.

Päijänteen kansallispuiston melontakohteiden tarkemmat kuvaukset ja sijainnit löytyvät mobiHiidestä (kartta).

Päijänteen kansallispuisto:

Luonto ja nähtävyydet⭐⭐⭐
Melontaolosuhteet⭐⭐⭐⭐
Leiriytymismahdollisuudet⭐⭐⭐⭐⭐
Ruoka- ja vesihuolto⭐⭐⭐⭐
Lähtöpaikat⭐⭐⭐⭐⭐



Kartta kaikista tällä sivustolla kuvatuista alueista löytyy mobiHiiden Minne melomaan? -sivulta.

Nämä ovat kiinnostaneet viime aikoina: