22 marraskuuta 2022

Koitere

 


Koitere: Hiekkaa ja kantoja

Aikoinaan olin mukana Koitereen retkellä, jossa hyväkuntoisimmat osallistujat kyselivät keskellä myllertävää Hiienselkää retken vetäjältä, että ”minne me olemme menossa?” Vetäjä kumartui kompassinsa puoleen ja lausui vakaalla äänellä ”suuntaan 34 astetta”. Silloin opin kaksi asiaa: ensinnäkin kansikompassin tärkeyden ja toiseksi sen, millä tavalla porukka pidetään koossa tuulisen selän ylityksessä. Selän toisella laidalla meitä odotti sitten ihana, tuulelta suojainen hiekkaranta, jonne saavuimme turvallisesti yhtenä porukkana.

Karjalan helmeksikin mainittu Ilomantsin Koitere kutsuu melojia upeilla hiekkarannoillaan, joita löytyy ympäri järven. Alueen maisemallisesta arvosta kertoo myös se, että valtaosa Koitereen saarista kuuluu valtakunnalliseen rantojensuojeluohjelmaan. Kallioita Koitereella on niukasti, mutta järveä ympäröivät vaaramaisemat ovat komeita. Kun vielä loma-asutusta on varsin vähän ja retkisatamia puolestaan vallan mukavasti aina Maijanluhdan mainiota autiotupaa myöten, niin kyllähän Koitere on erinomainen retkikohde.

Retkelle lähtiessä kannattaa kuitenkin vilkaista sääennustetta, sillä Koitereen suuret selät tarjoavat tuulisella kelillä kovaa vastusta. Järven varsin runsas saaristo antaa kyllä onneksi monin paikoin hyvää suojaa. Hankalimpia ovat luode-kaakkois-suuntaiset tuulet, jotka pääsevät mylläämään vettä kymmenen kilometrin matkalta sekä eteläisellä Vallitunselällä että pohjoisella Hiienselän ja Ritoselän yhdessä muodostamalla aavalla. Kovalla tuulella pohjois-etelä-suuntaiset siirtymät onkin syytä suunnitella huolella.

 Koitere-Koitajoki-Nuorajärvi-alueen melontakohteet mobiHiidessä marraskuussa 2022. Karttapohja: Maanmittauslaitos.

Koitere säilyi varsin luonnontilaisena 1950-luvun alkuvuosiin saakka, jolloin Koitereen lounaispuolella sijaitsevan Palojärven pohjukkaan rakennettiin Pamilon voimalaitos. Ala-Koitajoen suulle ilmestyi Hiiskosken pato, ja Ilomantsin suunnalta tuleva Koitajoen vesi ohjattiin voimalaitoskäyttöön uuden, nokkelasti nimetyn Tekojärven sekä Tekojärvestä Palojärveen kaivetun Kallion kanavan kautta.

Veden varastointia varten Palojärvi, Tekojärvi sekä Koitere otettiin voimalan patoaltaaksi, jonka säännöstelyrajoista väännettiin kättä vuosikymmeniä. Alkuun Koitereen vedenpintaa haluttiin nostaa jopa kolme metriä ja rantojen puusto hakattiinkin sen mukaisesti. Lopulta säännöstelyväliksi päätettiin noin kaksi metriä ja säännöstely pääsi alkamaan vuonna 1980. Tuossa vaiheessa puusto oli jo kasvanut uudelleen ja rannat jouduttiin hakkaamaan toiseen kertaan.

Kahden metrin säännöstelyväli tarkoittaa sitä, että rannoilla näkyy runsaasti eroosion jälkiä ja alimmillaan ollessaan vesi on varsin kaukana rannasta. Onneksi kesäaikainen säännöstelyväli on kuitenkin vain reilu metri ja juhannuksesta elokuun loppuun käytännössä kuutisenkymmentä senttiä. Kun vesi on kesällä lisäksi korkeimmillaan, niin kesäaikaan Koitereen säännöstelystä ei varsinaisesti ole haittaa.

Sen sijaan säännöstelyä edeltäneistä hakkuista on haittaa erityisesti melojille. Suurten, tervaisten mäntyjen kannot eivät nimittäin ole vieläkään lahonneet pois, vaan törröttävät edelleen vuosikymmenienkin jälkeen pystyssä. Matalalla vedellä niistä osa nousee pinnan yläpuolelle, mutta olipa vesi millä korkeudella tahansa, niin aina osa kannoista on juuri ja juuri veden alla ja aiheuttaa melojalle kaatumisvaaran. Rantojen tuntumassa onkin melottava todella varovaisesti ja mieluiten kannattaa kiertää kaikki matalat paikat kaukaa.

Koitereen kantoja juhannuksen alla vuonna 2008. Tästä kun vesi nousee, niin uusia ikäviä yllätyksiä on luvassa rannan tuntumassa melovalle.

Koitere on tunnettu pitkistä hiekkarannoistaan, joita löytyy ympäri järven. Veneilijöiden keskuudessa tunnetuin paikka on epäilemättä Lammassaari, joka on oivallinen kohde myös melojille. Saaren länsirannalla on hyvin varustettu retkisatama, jonka hieno hiekkaranta ja tasainen hiekkamaasto antavat hyvät mahdollisuudet kesäpäivien viettämiseen. Meloja voi myös seurailla matalia hiekkarantoja ja puikahtaa Lammassaaren sisään laguunimaisesti pistäviin Tyrjänlahteen ja Mieslahteen.

Koitereen pohjoislaidalla sijaitsee Patvinsuon kansallispuisto, joka tosin ulottuu Koitereen rantaan saakka vain hyvin lyhyeltä matkalta. Järven koilliskulmalle laskee pohjoisesta kansallispuiston laitaa löyhästi seuraileva ja vahvasti meanderoiva Suomujoki, jonka jyrkkiä kiemuroita voi halutessaan seurata hyvän matkaa. Samalle kulmalle laskee idästä Suomujokea selvästi leveämpi ja suorempi Lutinjoki, jota pystyy melomaan muutaman kilometrin verran ennen ensimmäistä koskea.

Lutinjoen suulla sijaitsi aikoinaan Lutin tasavalta, joka löytyy nimenä edelleen kartaltakin. Paikka sijaitsee syrjässä rintamailta, ja 1920-luvulla täällä eläneet kyläläiset tapasivat toimia omien ”lakiensa” mukaan muun muassa metsästämällä ja kalastamalla tarvittavista luvista piittaamatta ja virallisia rauhoitusaikoja kunnioittamatta. Niinpä aluetta ryhdyttiin kutsumaan Lutin tasavallaksi sen asukkaiden omavaltaisen toiminnan vuoksi. Kun Koitereen säännöstelyä alkuun suunniteltiin jopa kolmimetriseksi, niin Lutin tasavallan rakennukset uhkasivat jäädä veden alle ja ne purettiin. Rannalta löytääkin enää vain kivikasoja ja uunien raunioita muistona maineikkaasta Lutin tasavallasta.

Larinsaaren kaakkoiskärki Lutin tasavallan tuntumassa. Retkisatama on niemenkärjen toisella puolella.

Pikaisen käsityksen Koitereesta saa lähtemällä Partalanrannasta ja kiertämällä Lammassaaren, jolloin retken pituudeksi tulee vain tuollaiset 20 kilometriä. Koko Koitereen suoraviivainen kiertäminen tekee puolestaan noin 60 kilometriä, johon on helppo lisätä 25-35 lisäkilometriä puikkelehtimalla keskialueen hienossa saaristossa. 

Koska Koitereella ei Lutin tasavallan lisäksi ole muita yksittäisiä erityisnähtävyyksiä, niin arkkitehtuurista kiinnostuneet voivat pidentää retkeä käymällä ihailemassa Pamilon voimalaitosta, joka on Alvar Aallon käsialaa. Voimalaitokselle tulee Koitereen eteläkärjestä matkaa vajaat 20 kilometriä suuntaansa.

Jos taas haluaa tehdä pitemmän reissun, niin silloin joutuu luopumaan retken lopettamisesta lähtöpisteeseen. Hyvä pidennys syntyy nimittäin Koitereen eteläpuolella virtaavasta Koitajoesta ja sen yläpuolisista vesistä, mutta Koitajoki on pitkä – Nuorajärveltä Hiiskoskelle noin 50 kilometriä – ja joki sen verran vuolas, että koko matkan melominen vastavirtaan ei ole hyvä idea. Koitajoki kannattaakin meloa myötävirtaan eli Ilomantsista Koitereen suuntaan.

Koitajoki on leveä ja hyvä melottava. Ainoa yhtään hankalampi paikka on Lylykoski, jossa on kuitenkin varsin helposti melottavissa oleva, muutaman metrin levyinen veneaukko. Koitajoen alimmaisen virtapaikan, Kangaskosken, alapuolella alkaa Koitereelta tuttu vedenrajassa piilottelevien kantojen ongelma, joka jatkuukin sitten niin Pamilon voimalaitokselle kuin Koitereellekin asti.

Lylykoski on hyvä ohittaa kosken laidassa olevan veneaukon kautta.

Koitajoki sivuaa pitkän matkaa Kesonsuota, joka on Pohjois-Karjalan merkittävin luonnontilainen keidassuo. Joen rannassa on kuitenkin lähes koko matkalla puustovyöhyke, joka estää suoran näkymän suolle. Asiasta kiinnostuneen kannattaakin jo etukäteen tarkastaa kartasta ja ilmakuvasta, millä tavoin pääsisi parhaiten näkemään Kesonsuota. Erityisesti on syytä huomata, että Säkäjoen pohjoispäässä on sulan veden aikainen rantautumiskielto puolentoista kilometrin matkalla. Kesonsuon kohdalla Koitajoen rannat ovat enimmäkseen hyvin vetisiä ja maatauot kannattaakin pitää virallisilla taukopaikoilla, jotka löytyvät myös mobiHiidestä

Koitajoen yläpuolisella Nuorajärvellä on monia komeita hiekkarantoja sekä runsaasti avosoita. Loma-asutusta on jo rantojen soisuudenkin takia varsin vähän. Nuorajärven kaakkoiskulmasta löytyy Möhkö, jonka ruukkimuseo on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Möhköstä tulee Koitereelle melontamatkaa noin 80 kilometriä ja auton siirto maantietä pitkin tekee samalla välillä noin 60 kilometriä.

Koitajoki ei itse asiassa ala Nuorajärvestä vaan paljon pohjoisempaa ja mutkittelee Suomen ja Venäjän rajan molemmin puolin palaten viimeisen kerran Suomen puolelle Möhkön kohdalla. Erityisesti kannattaa huomata, että Metsähallituksen luontoon.fi-palvelusta löytyvä Koitajoen luonnonsuojelualue sijaitsee pohjoisempana eikä sillä ole mitään tekemistä tässä esittelyssä käsitellyn Koitajoen osuuden kanssa.

Möhkön lisäksi lähtöpaikaksi voi valita Petkeljärven kansallispuiston Petraniemen, josta myös tulee melontamatkaa Koitereelle noin 80 kilometriä, tai Mutalahden, josta on Petraniemeen melontamatkaa reilut 20 kilometriä. Mutalahdesta lähdettäessä on huomattava, että rajavyöhykkeen takia Ostronsaari on kierrettävä länsipuolelta.

Mutalahden ja Petraniemen välillä pääsee muutamassa paikassa melomaan aivan rajavyöhykkeen reunaa pitkin ja näkyypä sinne myös naapurin rajavalvontatornikin. Näiden keltaisten viittojen toiselle puolelle ei sitten parane mennä!

Edellä käsiteltyjen vesien varrella on runsaasti luonnonsuojelualueita, mutta niistä aiheutuu vain hyvin vähän rajoituksia jokamiehenoikeuksiin. Osa Koitereen pohjoisrannasta kuuluu Patvinsuon kansallispuistoon, ja Petkeljärven kansallispuisto puolestaan ulottuu kapealle Petkeljärvelle ja sen eteläpuolella olevalle Valkiajärvelle. Näillä kansallispuistoihin kuuluvilla alueilla voi liikkua vapaasti, mutta yöpyminen ja tulenteko ovat kiellettyjä. Lisäksi Säkäjoella on Kesonsuon käsittelyn yhteydessä mainittu maihinnousurajoitus. Muita jokamiehenoikeuksia rajoittavia määräyksiä ei alueella tietääkseni ole.

Kauppoja ei ole kuin Ilomantsin keskustassa, joka sekin on syrjässä Nuorajärvi-Koitajoki-reitiltä. Jos siis lähtöpaikka on Möhkö, Petkeljärvi tai Mutalahti, niin Ilomantsissa käyminen vaatii 15 kilometriä sivunsa pitkän poikkeman suoralta reitiltä. Jos taas retki suuntautuu pelkästään Koitereelle, niin muonatäydennyksiin ei ole minkäänlaista mahdollisuutta.

Autopaikkoja on sen sijaan mukavasti eri puolilla aluetta. Hyviä retkisatamiakin on sopivin välein Nuorajärven luoteispäästä Koitereelle saakka sekä lisäksi Koitereen eri kolkilla. Nuorajärvellä ja sen yläpuolisilla vesillä retkisatamat ovat kortilla.

Vesilintujen syksyinen massamuutto, arktika, kulkee alueen yli ja silloin näkeekin suuria hanhiparvia niin Koitereella kuin Pielisjoenkin yllä. Kevätmuutto kulkee hieman idempänä, jolloin lintuja näkee suurimmalla todennäköisyydellä Möhkön suunnalla. Tämä kuva on otettu Koitereella Maijanluhdan autiotuvan tuntumassa lokakuun alussa vuonna 2017.

Metsähallituksen luontoon.fi-palvelusta löytyy lisätietoja Patvinsuon kansallispuistosta sekä Petkeljärven kansallispuistosta.

Oiva Potinkaran selvityksestä Suomun suurilta saloilta löytyy lisätietoja Lutin tasavallasta.

Alueen melontakohteiden tarkemmat kuvaukset ja sijainnit löytyvät mobiHiidestä (kartta).

Koitere (tähtiluokitus):

Luonto ja nähtävyydet⭐⭐⭐⭐
Melontaolosuhteet⭐⭐⭐
Leiriytymismahdollisuudet⭐⭐⭐⭐
Ruoka- ja vesihuolto
Lähtöpaikat⭐⭐⭐⭐⭐



Kartta kaikista tällä sivustolla kuvatuista alueista löytyy mobiHiiden Minne melomaan? -sivulta.

Nämä ovat kiinnostaneet viime aikoina: