Vuoksen ja Kymijoen vesistöjen väliset yhteydet: Kuivataipale, Honkataipale ja Väliväylä
Vuoksen vesistön ja Kymijoen vesistön välillä on kolme yhteyttä, jotka ovat olleet teollisuuden kuljetusreitteinä jo 1800-luvulta saakka. Näistä eteläisin – Väliväylän nimellä kulkeva järvi- ja joki/koskireitti Lemin ja Kouvolan välillä – on melojien keskuudessa ehkäpä tunnetuin ja suosituin. Mäntyharjun lähellä sijaitseva ja muutamasta lyhyestä vetokannaksesta koostuva Honkataipale on puolestaan vähän syrjässä kaikesta, mutta on kaikin puolin nopea ja hyvin toimiva yhteys. Pohjoisin yhteys kulkee Varkauden ja Suonenjoen välillä Kuivataipaleen käsikäyttöisen kanavan kautta ja on oma suosikkini niin maisemien kuin melontaolosuhteidenkin suhteen.
Pääosan Oulujärven eteläpuolisesta Suomesta kattaa kolme laskujokiensa mukaan nimettyä vesistöä: Vuoksen, Kymijoen ja Kokemäenjoen vesistöt. Laajuutensa takia kaikilla kolmella on ollut huomattava merkitys niin ihmisten liikkumiselle kuin raaka-aineiden ja tavaroiden kuljetuksellekin. Niille onkin luotu laajat yhtenäiset vesiliikennealueet rakentamalla järviä yhdistävien jokien koskipaikkoihin sulkukanavia. Tämän ansiosta myös tasaisten vesien melojan on helppo tehdä näissä vesistöissä pitkiä melontaretkiä.
 |
| Kokemäenjoen, Kymijoen ja Vuoksen vesistöt sekä niiden välisiä mahdollisia yhteyksiä. Karttapohja: Maanmittauslaitos. |
Vuoksen vesistö on näistä kolmesta itäisin ja suurin. Se kattaa karkeasti kuvattuna Lappeenranta–Mikkeli–Kuopio–Iisalmi–linjan itäpuolisen alueen. Vesistön tunnetuimpia järviä ovat varmaankin Saimaa, Haukivesi, Kallavesi sekä Pielinen ja sen alueella on useita kansallispuistoja. Melojan kannalta helpoiten saavutettavissa olevia ovat Linnansaaren, Koloveden, Kolin, Petkeljärven ja Patvinsuon kansallispuistot. Vuoksen vesistön vedet laskevat Imatralta alkavan Vuoksen kautta Laatokkaan ja sieltä edelleen Suomenlahteen.
Suomenlahteen laskee myös Kymijoki, joka haarautuu ennen merelle saapumistaan Kotkan ja Pyhtään alueella useiksi haaroiksi. Kymijoen vesistö on esillä olevista kolmesta suuresta vesistöstä keskimmäinen niin sijaintinsa kuin kokonsakin puolesta. Sen länsiraja kulkee karkeasti Lahti–Jämsä–Kyyjärvi–linjalla ja itäraja rajoittuu Vuoksen vesistöön. Kymijoen vesistön tunnetuimpia järviä ovat Päijänne, Puula, Konnevesi sekä Keitele. Pitkän matkan retkimelojaa kiinnostavimmat kansallispuistot ovat eittämättä Repovesi, Päijänne sekä Etelä-Konnevesi.
Eteläisen Suomen kolmas suuri vesistö laskee Kokemänjoen kautta Porin kohdalla Selkämereen. Vesistön keskilinja kulkee karkeasti Hämeenlinnasta Tampereen kautta Virroille, ja sen tunnetuimmat järvet ovat varmaankin Vanajavesi, Näsijärvi, Ruovesi ja Keurusselkä sekä laulun tunnetuksi tekemä Roine armaine aaltoineen. Sulkukanavat jakavat Kokemäenjoen vesistön kahteen eri alueeseen: Tampereen eteläpuoleiseen ja pohjoispuoleiseen osaan. Kajakin pystyy vetämään osasta toiseen Pispalan alittavan, alun perin puutavaran siirtoa varten rakennetun tunnelin kautta, mutta laivat eivät pysty tätä yhteyttä käyttämään. Kokemäenjoen vesistössä ei ole yhtään suuriin järvialueisiin liittyvää kansallispuistoa.
 |
| Kun vesi loppuu, niin sitten on jatkettava kajakkikärryllä. Tässä ollaan Vuoksen vesistön laidalla Kuolimo-järven luoteiskulmalla. Kymijoen vesistöön on onneksi varsin lyhyt matka. |
Kajakilla on mukavampi liikkua vettä pitkin meloen kuin kajakkia maantiellä vetäen. Koska naapurivesistöjen välillä kulkeva vedenjakaja vaatii useimmiten maataipaleiden ylittämistä, niin esimerkiksi mobiHiisi jakaa kohdetiedot vesistöittäin. Silloin ei käy vahingossa niin, että kartalla samalla kertaa näkyvien kohteiden välillä ei olisikaan vesiyhteyttä. Mutta jossain vaiheessa retkimelontauraa tulee mieleen, että olisipa oikeastaan mukava tehdä joskus vesistörajan ylittävä retki – saisihan siinä samalla mahdollisuuden vetää omista melontaretkistä koostuvan reittiviivan yhtenäisenä vaikkapa Saimaalta merelle saakka.
Nyt käsillä oleva kirjoitus aloittaa kolmen esittelyn sarjan: tässä osassa käsitellään Vuoksen ja Kymijoen vesistöjen yhteyksiä, seuraavassa puhutaan Kymijoen ja Kokemäenjoen vesistöjen välisistä yhteyksistä, ja kolmannessa kuvataan kuinka Kokemäenjokea pitkin pääsee merelle saakka. (Eittämättä Kymijokeakin pitkin pääsee merelle, mutta se on minulta vielä tekemättä, joten ei siitä sen enempää.)
 |
| Sulutus Kuivataipaleen kanavassa. Sulun vesiluukkuja säädellään isoilla, ruorin kaltaisilla kääntöpyörillä ja portteja käännetään pitkillä puisilla parruilla. Kajakin takia ei porteista tarvitse aukaista kuin toinen puolikas. |
Pohjoisin yhteys Vuoksen ja Kymijoen vesistöjen välillä kulkee Suomen ainoan kaksi vesistöä yhdistävän sulkukanavan kautta. Tämä Kuivataipaleen sulkukanava toimii nykyisin yleisessä käytössä olevana käsikäyttöisenä museokanavana. Sulun itäpuolella on Vuoksen vesistöön kuuluva Kuvansi ja länsipuolella, metrin verran korkeammalla, Kymijoen vesistöön kuuluva Paasvesi.
Kuivataipaleen kohdalla on alun perin kulkenut maakannas, jonka poikki rakennettiin 1860-luvulla patoluukulla varustettu tukkien uittokouru. Kourun kautta uitettiin raakapuuta lännestä, Suonenjoen suunnalta, itään, Varkauden ja Leppävirran lähellä sijaitsevan Sorsaveden kaakkoiskulmaan perustetulle Hackman & Co -yhtiön Sorsakosken sahalle.
Parikymmentä vuotta myöhemmin Savon rata linjattiin kulkemaan Suonenjoen kautta, jolloin Varkaus ja Leppävirta jäivät sivuun rautatiestä. Suonenjoen asemalle oli kuitenkin periaatteessa hyvä vesiyhteys Sorsakoskelta, mutta tukkikouruineen se ei soveltunut henkilöliikenteen tarpeisiin. Niinpä Kuivataipaleen tukkikouru korvattiin höyrylaivaliikenteeseen soveltuvalla sulkukanavalla vuonna 1891.
 |
| Vanha aikataulu ja vanhoja valokuvia höyryaluksista Kuivataipaleen kanavan opastaulussa. Höyryvene Wilkkaan aikataulun allekirjoittaja Carolus Wrede toimi Hackmanin Sorsakosken tehtaiden johtajana vuosina 1887-1902. |
Sorsakosken saha paloi vuonna 1897, ja sen toiminta loppui. Jo ennen sahan lopettamista Sorsakoskelle oli perustettu metalliverstas, ja sahan tuhoutumisen jälkeen yhtiö rakensi sahan perustuksille uuden aterimia ja muita hienoterästuotteita valmistaneen tehtaan. Kuivataipaleen kanavalle syntyi tätä kautta uutta tarvetta niin raaka-aineiden kuljettamiselle Suonenjoelta Sorsakoskelle kuin lopputuotteiden kuljetukselle päinvastaiseen suuntaan. Toisaalta vuonna 1914 rataverkko ulottui Varkauteen, mikä puolestaan vähensi henkilöliikennettä.
Sulku oli käytössä vuoteen 1951, ja kanavan itäpää suljettiin maapadolla vuonna 1969. Parin vuosikymmenen jälkeen Museovirasto restauroi kanavan sulkuineen nykyiseen muotoonsa. Sulku on käsikäyttöinen ja sulutus onnistuu hyvin myös yksin liikkuvalta melojalta. Toki kajakkia on silloin uitettava sulussa sen reunalla käsin.
Tämä Kuivataipaleen kanavan kautta kulkeva reitti on Vuoksen ja Kymijoen vesistöjen välisistä yhteyksistä ainoa, jota on käytetty tukkien kuljettamisen lisäksi myös henkilö- ja tavaraliikenteeseen.
 |
| Kuivataipaleen kanavan kautta kulkeva Vuoksen ja Kymijoen vesistöjen välinen yhteys mobiHiidessä maaliskuussa 2024. Karttapohja: Maanmittauslaitos. |
Ja näin ollaankin siirrytty noin 85 kilometrin kokonaismatka Kymijoen vesistön sulkukanavoidulta osalta Vuoksen vesistön sulkukanavoidulle alueelle. Jos aikataulu antaa periksi, niin silloin kannattaa lisätä kokonaismatkaan tuollaiset 20 kilometriä ja käyttää ne matkan varrella Sorsavedellä kiertelyyn. Sorsaveden kalliosaaret ja siirtolohkareet ovat sen verran komeita, että sinne voi varsin mainiosti tehdä myös ihan oman viikonloppuretkensäkin.
 |
| Iltanäkymä Sorsaveden eteläosassa Maksasalon ja Tervassalon välisessä salmessa. Salmen päästä löytyy Karhukivien ehdottomasti vierailun arvoiset siirtolohkareet. |
Edellä käsitelty Kuivataipaleen kehitys sai alkunsa yhden pikkusahan tukinuittotarpeista, mutta Vuoksen ja Kymijoen vesistöjen kahden muun yhteysreitin kohdalla puhutaan jo aivan toisen suuruusluokan puunkuljetustarpeista.
Vuonna 1857 tapahtui sahateollisuudessa nimittäin merkittävä muutos, sillä silloin Suomessa sallittiin höyrysahojen rakentaminen – aiemmin olivat ainoastaan vesivoimalla toimivat sahat olleet sallittuja. Höyrysahojen kapasiteetti oli selvästi vesisahoja suurempi, ja niitä rakennettiinkin erityisesti suurten, mereen laskevien jokien suistoihin, joihin toisaalta pystyttiin uittamaan suuria tukkimääriä laajoilta alueilta, ja joista sahatavara oli toisaalta helppo kuljettaa ulkomaisille markkinoille.
Niinpä Kymijoen suistoon, Kotkaan, rakennettiin lukuisia höyrysahoja, jotka saivat raaka-aineensa Kymijoen vesistön alueelta. Vuoksen vesistössä oli vain muutama isompi saha ja niiden tuotteet jouduttiin kuljettamaan Saimaan kanavan kautta huomattavasti pidempää ja kuljetuskustannuksiltaan kalliimpaa kiertotietä. Tämän seurauksena raakapuu oli Vuoksen vesistön alueella selvästi halvempaa, ja puutavarayhtiöt alkoivatkin suunnitella tukkien siirtämistä Vuoksen vesistöstä Kymijoen vesistöön ja edelleen Kotkan sahoihin.
 |
| Rutolan ylivientilaitos Myllylammen puolelta 1900-luvun alkupuolella. (Kuva: Lusto - Suomen Metsämuseo, Enson kokoelma.) |
W. Gutzeit & Co rakensi Lappeenrannan tuntumaan, Rutolan kapealle kannakselle, tukkien ylivientilaitoksen, joka valmistui vuonna 1892. Sen avulla pystyttiin siirtämään tukkeja Vuoksen vesistön Myllylammesta Kymijoen vesistön Kärenlampeen. Myllylampi oli helppo yhdistää Telataipaleen kaivannolla Saimaaseen, mutta Kärenlammesta alkoi 120 kilometriä pitkä järvistä, jokiosuuksista ja koskipaikoista koostuva Väliväylä ennen tukkien päätymistä Kymijokeen Kouvolan tuntumassa. Tämä yhteys olikin sitten käytössä vuoteen 1962 saakka.
Viitisenkymmentä kilometriä pohjoisempana Halla-yhtiö suunnitteli puolestaan tukkien siirtämistä Vuoksen vesistöstä Kymijoen vesistöön Mäntyharjun lähellä olevan, noin 4 kilometriä leveän Honkataipaleen kannaksen yli. Yhtiöllä oli tarkoitus rakentaa tukkien kuljettamista varten leveäraiteinen rautatierata, mutta "Kutsetin" miehet saivat asiasta vihiä ja ostivat alueelta maita niin, että Halla-yhtiö joutui rakentamaan ratansa huonompaan maastoon, jonne pystyi rakentamaan vain kapearaiteisen radan. Rata otettiin käyttöön vuonna 1910 ja sitä käytettiin tukkien siirtämiseen vuoteen 1976 saakka.
 |
| Honkataipaleen kautta kulkeva Vuoksen ja Kymijoen vesistöjen välinen yhteys mobiHiidessä maaliskuussa 2024. Karttapohja: Maanmittauslaitos. |
Honkataipale yhdistää Mäntyharjun Kallaveden, joka kuuluu Kymijoen vesistöön (ja jota ei pidä sekoittaa Kuopion edustalla olevaan kuuluisampaan kaimaansa), sekä Kuolimon, joka puolestaan kuuluu Vuoksen vesistöön. Vesistön vaihto käy siinä supsikkaasti. Vanhaa ratapohjaa varsin tasaisessa maastossa kulkevaa tietä pitkin kuljettaessa matkaa tulee noin 4.5 kilometriä. Matkan varrella on kaksi lampea, jotka sijaitsevat vedenjakajan eri puolilla. Lampien hyödyntäminen lyhentää tieosuutta noin 2.5 kilometrillä, joskin hankalien rantautumisten takia jokainen voi itse harkita omien mieltymystensä mukaisesti käyttääkö tätä mahdollisuutta hyväkseen.
 |
| Mikkeli-Kouvola-valtatien alitus käy Honkataipaleella näppärästi vanhaa ratapohjaa pitkin. |
Honkataipaleen päät eivät kuitenkaan ole vesistöjensä sulkukanavoiduilla osilla. Vuoksen vesistön puolella sulkukanavoidulle alueelle päästäkseen on melottava noin 35 kilometriä Kuolimon kaakkoispäähän ja siirryttävä Saimaan puolelle joko Kärnänkosken, Partakosken tai Orraintaipaleen kautta. Viimeksi mainitulla on aikoinaan ollut tukkien ylivientilaitos, jossa tukit siirrettiin vaijerivetoisilla lavettivaunuilla kiskoja pitkin Saimaasta Kuolimolle. Sieltä niiden matka sitten jatkui Honkataipaleelle.
Kymijoen vesistössä sulkukanavoitu alue löytyy puolestaan vasta noin 80 kilometrin melonnan jälkeen. Ensin on kuljettava Pyhäkosken käsikäyttöisen sulun läpi, jonka jälkeen alkaa Verlan kierroksen esittelyssä kuvattu järvi- ja jokiosuus koskien ja voimalaitosten ohituksineen. Osuus päättyy Kouvolan läheisyyteen Puolakankoskelle varsin lähelle Väliväylän loppupäätä.
 |
| Väliväylän kautta kulkeva Vuoksen ja Kymijoen vesistöjen välinen yhteys mobiHiidessä maaliskuussa 2024. Karttapohja: Maanmittauslaitos. |
Väliväylän kautta kuljettaessa Vuoksen ja Kymijoen vesistöjen välinen siirtyminen kannattaa aloittaa Vuoksen vesistöön kuuluvan Saimaan puolelta. Vedenjakaja ylittyy nopeasti ja varsin vaivattomasti: riittää, että vetää kajakin Rutolan noin 100 metriä leveän maakannaksen yli entisen ylivientilaitoksen jäänteiden tuntumassa. Vesistö on nyt vaihtunut, mutta Kymijoen sulkukanavien yhdistämälle alueelle on vielä pitkä matka. Ensin pitää kulkea tuollaiset 120 kilometriä Väliväylää Kymijoelle ja siitä vastavirtaan Voikkaan voimalaitokselle. Sen ohittamisen jälkeen pääseekin sitten sulkujen kautta esimerkiksi Jyväskylään tai vaikkapa noin 350 melontakilometrin päässä olevalle Iisvedelle. Sieltä voikin sitten puikahtaa Kuivataipaleen kanavan kautta takaisin Vuoksen vesistöön.
Väliväylällä on koko matkalla korkeuseroa yhteensä vain noin 22 metriä. Pitkien järviosuuksien lisäksi matkalle osuu jokiosuuksia mataline ja kivikkoisine koskineen sekä maitse ohitettavine patoineen. Hyvät kuvaukset Väliväylästä löytyy Kannuskosken kunnan verkkosivuilta (tätä kirjoitettaessa täältä) sekä Etelä-Karjalan virkistyssäätiön verkkosivuilta (tätä kirjoitettaessa täältä).
(Kannattaa muuten huomata, että ainakin tätä kirjoitettaessa jälkimmäisessä palvelussa oleva reitin korkeusprofiili on piirretty maaston korkeuskäyrien mukaan – siis järvien pohjan eikä niiden pinnan mukaan. Niinpä syvänteen ylittäminen näkyy profiilissa huomattavana laskuna ja nousuna, mutta melojaahan nämä eivät todellisuudessa rasita. Samoin reitin yhteenvedossa mainitut 122 nousumetriä voi jättää omaan arvoonsa.)
 |
| Myllyn ohittava uittoränni Väliväylän Jyräänkoskessa 1900-luvun alkupuolella. Mylly ja ränni on sittemmin purettu ja nykyisin paikalla on myllyn perustuksien jäänteitä sekä kahdessa osassa maan kautta ohitettava koski. (Kuva: Lusto - Suomen Metsämuseo, Metsähallituksen Insinööriosaston kokoelma.) |
Vuoksen ja Kymijoen vesistöjen yhteyksien melontakohteiden tarkemmat kuvaukset ja sijainnit löytyvät mobiHiidestä (kartta).
