Tampereelta Poriin: Voimalaitoksia ja kulttuurimaisemaa
Voimalaitoksilla valjastettu Kokemäenjoki tarjoaa mainion yhteyden Tampereen eteläpuoleisilta vesiltä merelle. Järviosuuttakin reitille mahtuu, mutta valtaosan matkasta saa lasketella mukavassa myötävirrassa. Voimalaitosten seurauksena aikanaan vauhdikkaat ja kivikkoiset kosket ovat pääosin hävinneet, ja harvat jäljelle jääneetkin ovat normaaliveden aikaan mukavan kesyjä.
Kolmeen osaan jaettu vesistöhyppely Saimaalta Selkämerelle pääsee nyt viimeiseen osaansa. Kirjoitussarjan ensimmäisessä osassa siirryttiin Vuoksen vesistöstä Kymijoen vesistöön, ja toisessa osassa edelleen Kokemäenjoen vesistöön. Tässä osassa matkataan viimein Kokemäenjokea pitkin merelle.
Kokemäenjoki alkaa Sastamalasta, mutta kun tässä kirjoitussarjassa on liikuttu aina yhdeltä sulkukanavien yhdistämältä vesialueelta toiselle, niin lähdetään tälläkin kertaa liikkeelle Kokemäenjoen vesistön (eteläisemmältä) suluilla yhdistetyltä alueelta – tarkemmin ottaen Tampereen eteläpuolella sijaitsevalta Pyhäjärveltä. Sen pinta välkkyy 77.2 metriä merenpintaa korkeammalla, joten tiputusta on ennen merelle saapumista siis reippaasti. Valtaosa siitä kertyy kuitenkin voimalaitosten kohdalla, ja nehän ohitetaan maitse. Ohitukset ovat sen verran pitkiä, että tälle noin 180 kilometrin mittaiselle reissulle ei kannata lähteä ilman kajakkikärryä.
 |
| Tampere-Pori-väli mobiHiidessä toukokuussa 2024. Karttapohja: Maanmittauslaitos. |
Reitistä pääosa eli reilut 130 kilometriä on melko kapeaa Kokemäenjokea, johon puristuvat koko Kokemäenjoen vesistön valuma-alueen vedet. Joella on aikoinaan koettu suuria tulvia, jotka ovat haitanneet maanviljelyä ja vieneet mennessään myllyjä sekä siltoja ja jopa kalastamoja. Tulvien torjumiseksi koskia onkin perattu kivistä ja levennetty jo 1700-luvun puolivälistä alkaen aina 1900-luvun alkupuolelle saakka. Joen valjastaminen voimalaitoksilla on lisäksi tasannut vedenpintaa merkittävästi voimalaitosten välillä ja samalla hävittänyt lähes kaikki kosket. Toki jäljellä on monia vuolaita ja pyörteisiä virtapaikkoja sekä muutama hiukan vauhdikkaampi koskeksi katsottava pätkä, mutta nämä ovat aikoinaan tehtyjen perkausten ansiosta helposti laskettavissa vallankin normaaliveden aikaan.
Kokemäenjoki virtaa varsin reippaasti, mikä nopeuttaa matkantekoa. Ensimmäiset maistiaiset tästä saa Pyhäjärveltä Nokian kohdalta alkavassa ja varsin vauhdikkaassa Nokianvirrassa. Kilometri Pyhäjärveltä lähdön jälkeen virta kulkee teollisuusalueen läpi, ja Emäkosken sillan tultua alitettua on syytä pysytellä etelänpuoleisen rannan tuntumassa, jotta ei vahingossa ajaudu Tehdassaaren pohjoispuolelle johtavaan ja patorakennelmaan päättyvään umpiperään.
 |
Teollisuusalueen läpi kuljettaessa keula on syytä suunnata tätä matalaa ristikkosiltaa kohti, jos mielii välttää Tehdassaaren takana olevan umpiperän. |
Tehdasalueen jälkeen Nokianvirta jatkuu pari sataa metriä leveänä ja varsin vuolaana virtana Melon voimalaitokselle, jossa on retken ensimmäinen ohituspaikka. Kaluston siirtäminen tapahtuu täällä – kuten myös reissun muidenkin voimalaitosten kohdalla – siististi tietä pitkin. Noin 300 metrin tieosuuden jälkeen melominen jatkuu parisenkymmentä metriä alempana edelleenkin kapeassa uomassa, joka kuitenkin laajenee muutaman kilometrin jälkeen järveksi.
Järviosuutta jatkuukin sitten liki 40 kilometriä. Järvi vaihtaa matkalla nimeään muutaman kerran, mutta samassa vedenkorkeudessa siinä kuitenkin koko ajan ollaan. Osuus koostuu kapeahkoista järvistä, joilta löytyy useampikin liki kymmenkilometrinen, mutta leveydeltään vain kilometrin luokkaa oleva selkä. Kun selät on enimmäkseen pakko meloa pituussuunnassa, niin huonolla onnella tuulta vasten ponniskelua voi olla tiedossa pitempäänkin. Toisaalta rantojen tuntumasta voi aina hakea vähintäänkin turvallisuutta ja parhaimmillaan myös jonkinlaista suojaa vastatuulelta.
Järviosuuden ehkäpä mielenkiintoisimmat nähtävyydet ovat melko lähellä toisiaan sijaitsevat Sastamalan Pyhän Marian kirkko sekä Tyrvään Pyhän Olavin kirkko. Molemmat ovat keskiajalla rakennettuja harmaakivikirkkoja ja ne ovat kesäaikaan rajoitetusti auki. Kumpikin näkyy järvelle, joten niiden ohi melominen luo oman tunnelmansa vaikkei maihin nousisikaan.
 |
| Maihinko vai eikö maihin, siinäpä pulma! Pyhän Olavin kirkko houkuttelee, mutta mitä sanoo kartta? Paljonko on vielä päivämatkaa jäljellä ja riittääkö aika maissa käymiseen? |
Kokemäenjoen maanviljelylle otolliseen ympäristöön on historian saatossa syntynyt vilkas ja hyvinvoiva maatalousyhteiskunta. Tämä näkyy selvästi sekä järviosuutta että itse jokea ympäröivässä maisemassa, joka on enimmäkseen peltojen ja metsien kuvioimaa mosaiikkia. Pellot ovat suuria ja niitä on paljon. Paikoin ne jäävät kapeiden metsäsuikaleiden taakse, mutta monesti rannoilla näkyy kilometrikaupalla peltoa pellon perään. Se on sitten mielipidekysymys, millaisena itse kukin tällaisen maisematyypin kokee.
Varsinainen jokiosuus alkaa Sastamalan jälkeen Tyrvään voimalaitoksen kohdalta. Pelkän Kokemäenjoen melova voi aloittaa retkensä suoraan voimalaitoksen alapuolelta, mutta Tampereen suunnalta aloittaneet joutuvat kuskaamaan kalustoa puolisen kilometriä tietä pitkin. Tästä joki sitten jatkuu kapeana 120 kilometrin matkan aina Poriin ja merelle saakka.
Jokiosuudella on runsaasti virtapaikkoja ja pieniä koskia, jotka kaikki on nimetty kartassa koskiksi. Nimet tietysti juontuvat joen valjastamista edeltäneeltä ajalta, mutta nykyisin nämä ”kosket” ovat enimmäkseen vain muuta jokiosuutta hieman vuolaampia virtapaikkoja. Aidoista koskipaikoista merkittävimmät ovat heti alkumatkasta löytyvä Kilpikoski sekä lähellä Poria sijaitsevat Arantilankoski ja Ruskilankoski, joka onkin sitten Kokemäenjoen koskista suurin. Keskikesällä nämä kosket ovat normaalivuosina helposti laskettavissa, mutta alkukesästä ne voivat olla vauhdikkaitakin ja loppukesästä puolestaan kivikkoisia. Niinpä ne on syytä tarkastaa etukäteen maitse.
 |
| Ensimmäisenä vastaantuleva koski, Kilpikoski, ylävirran puolelta nähtynä. |
Voimalaitoksia on jokiosuudella kolme: Äetsän voimalaitos Keikyässä, Kolsin voimalaitos Kokemäellä sekä Harjavallan voimalaitos Harjav.., öh.., eiku – tämän jutun alkukuvassa. Kaikkien ohitukset sujuvat siis mukavasti tietä pitkin. Vetomatka on Äetsän kohdalla vain 100 metriä, Kolsissa puolisen kilometriä ja Harjavallan voimalaitoksella noin 800 metriä.
Äetsän voimalaitos on Kokemäenjoen nykyisistä voimalaitoksista vanhin. Se koostuu kahdesta osasta, joista vanhempi on täyttänyt hiljattain sata vuotta. Tämä vanha osa nielee jyhkeänä vettä ja näkyy pitkälle joka suuntaan. Äetsän voimalaitos sijaitsee varsin viehättävässä ympäristössä, kun taas reitin muut voimalaitokset edustavat niin arkkitehtuuriltaan kuin ympäristöltäänkin modernia tehokkuusajattelua.
Vesi ei virtaa voimalaitosten läpi tasaisesti, vaan niiden läpi kulkevan veden määrään vaikuttaa esimerkiksi sähkön tarve ja hinta. Runsaan veden aikana voidaan joutua myös ohijuoksutuksiin, jolloin vesimäärät voivat olla hyvinkin suuria. Nämä kaikki vaikuttavat vedenkorkeuteen sitä voimakkaammin ja äkillisemmin mitä lähempänä voimalaa ollaan. Voimaloiden läheisyydessä yöpyessä kajakit kannattaakin nostaa korkealle maihin ja sitoa vielä varmuuden vuoksi narulla puuhun kiinni vedenpinnan mahdollisen nousemisen varalta. Eikä telttaakaan kannata ihan rantaviivalle pystyttää.
Itse olen ollut tilanteessa, jossa voimalaitos pienensi virtausta voimakkaasti ruokailun mittaisen maatauon aikana. Olimme voimalaitoksen alapuolella ja huomasimme yht’äkkiä, että raskaasti pakattu kaksikko alkoi jäädä kuivilleen terävän kivikon päälle. Siinä tuli kiire ryhtyä pelastusoperaatioon.
 |
| Tämä pieni vanha teollisuuskäytössä ollut rakennus löytyy noin kilometri ennen Äetsän voimalaitokselle tuloa. |
Äetsän ja Kolsin voimalaitosten välillä joki jakaantuu kahteen haaraan – Kyttälänhaaraan ja Kiettarenhaaraan – joiden väliin jää kaksi kilometriä leveä ja kahdeksan kilometriä pitkä Kiettareenluoto. Haarautumisen kohdalla joki virtaa Puurijärvi-Isosuon kansallispuiston läpi, ja maihinnousu sekä rannoilla liikkuminen on kielletty pitkillä osuuksilla Kokemäenjoen vartta – paikasta riippuen joko heinäkuun puoliväliin tai jopa koko melontakauden ajan. Tarkat rajoitusalueet onkin syytä katsoa kansallispuiston verkkosivuilta jo ennen retken alkua.
Kyttälänhaaran alkupäästä pääsee Ala-Kauvatsonjokea pitkin kansallispuistoon kuuluvalle telttailupaikalle. Muita laillisia maihinnousupaikkoja ei reilun kahden kilometrin mittaisen Ala-Kauvatsonjoen varrella olekaan, sillä rannat joko kuuluvat koko melontakauden kattavaan rajoitusalueeseen tai ovat yksityisiä asuintontteja ja peltoja. Kun Ala-Kauvatsonjoki lisäksi päättyy pohjapatoon eikä padon takana sijaitsevalla Puurijärvellä saa kuitenkaan liikkua sulan veden aikaan, niin kansallispuistoon tutustuminen jää melojalle helposti vain teltan pystyttämiseen edellä mainitulle telttailupaikalle ja mahdolliseen maata pitkin tapahtuvaan pistäytymiseen kahden kilometrin päässä oleville lintutornille ja luontopolulle.
Kyttälänhaaran ja Kiettareenhaaran yhtyessä joki haarautuu useisiin vaihtoehtoisiin reitteihin. Savinen maaperä vaihtuu hetkeksi kallioiseksi ja maisemat mukavan vaihteleviksi. Kartta vilisee erinimisiä koskia, mutta voimalaitosten tasaaman vedenkorkeuden johdosta ne ovat nykyisin kuitenkin vain pelkkiä virtapaikkoja.
 |
| Kyttälänhaaran jälkeen voi matkaa jatkaa vaikkapa Putajanhaaraan, josta löytyy Putajankosken kohdalta vanhan rautatiesillan rakenteita. Rautatien nykyinen linjaus kulkee 150 metrin päässä kahden mutkan takana. |
Harjavallan voimalaitoksen kohdalla tapahtuu rantatörmässä selkeä muutos. Kun rannat ovat tähän saakka olleet enimmäkseen matalia ja ympäröivä maisema on näkynyt joelle hyvin, niin nyt rantatörmät ovat jyrkkiä ja korkeita – ja näkyvyys sen mukainen. Hiekkaiset törmät ovat myös metsäisiä, joten joella tuntee olevansa herran kukkarossa vaikka todellisuudessa ympärillä on enimmäkseen tiheää asutusta.
Ulvilan kohdalla rantatörmä alkaa taas mataloitua ja Porin jälkeen tulee vastaan kymmenen kilometrin mittainen ja monihaarainen suisto, joka päättyy ruovikkorantaiselle Pihlavanlahdelle. Selkämeri on saavutettu! Tästä voi sitten halutessaan vielä jatkaa pohjoiseen Ouran saaristoon tai etelään Uudenkaupungin suuntaan, joista molemmista on omat esittelynsä.
Kauppoja on reitin varren asutuskeskuksissa varsin mukavasti – muun muassa Sastamalassa, Kokemäellä ja Harjavallassa. Kokemäenjoelta voi myös poiketa Loimijokea pitkin Huittisiin, mikä tekee sivunsa noin 7 kilometrin poikkeaman varsinaiselta reitiltä. Kokemäenjoen vesi ei ole juomakelpoista eikä jokiosuuden vaatimattomissa venesatamissa taida juurikaan olla juomavettä tarjolla, joten vesitäydennykset on syytä hoitaa kaupassakäyntien yhteydessä.
Retkisatamia on reitillä huonosti. Kun vielä rannoilla on paljon asutusta ja rannat ovat monesti muutenkin kehnoja teltan pystyttämiseen, niin ei ole ihme, että meloja löytää helposti itsensä nukkumasta jonkin satunnaisen uimarannan laidalla tai muussa vastaavassa paikassa.
 |
| Tyypillinen jokinäkymä: runsaasti vettä ja taivasta – ja välissä kapea suikale peltoa, metsää ja asutusta. |
Metsähallituksen luontoon.fi-palvelusta löytyy lisätietoa Puurijärvi-Isosuon kansallispuistosta.
Tampere-Pori-välin melontakohteiden tarkemmat kuvaukset ja sijainnit löytyvät mobiHiidestä (kartta).
Tampereelta Poriin (tähtiluokitus):
| Luonto ja nähtävyydet | ⭐⭐⭐ |
| Melontaolosuhteet | ⭐⭐⭐ |
| Leiriytymismahdollisuudet | ⭐⭐ |
| Ruoka- ja vesihuolto | ⭐⭐⭐⭐⭐ |
| Lähtöpaikat | ⭐⭐⭐⭐ |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti