Oulujärvi

Oulujärvi: Hiekkaa ja suuria selkiä

Jorma "Saja" Sajaniemi

Viesti kotiin 21.6.2011 aamulla: ”Huomenta! Tässä on vähän hankala ranta lähteä. Ilmoitan, kun olen selvillä vesillä. Jos minusta ei kuulu mitään puoleen tuntiin, niin hälytä pelastuslaitos koordinaatteihin  64 30.246, 27 10.005. Kiitos!”

Karttaa katsomalla näkee, että lounaistuuli pääsee kasvattamaan aaltoja 25 kilometrin matkan ennen noihin koordinaatteihin osumista. Ja aamulla tuuli navakasti lounaasta. Ja illalla kallio oli tuntunut paljon hienommalta leiripaikalta kuin saaren toisella puolella oleva pusikko, josta pääsee vesille kelillä kuin kelillä. Ja ihminen laittaa telttansa mieluummin hienommalle kuin tylsemmälle paikalle. Joten lähtö oli aamulla varsin kuoppainen ja pärskyvä. No, onneksi tuosta selvittiin eikä kajakin perä kolahtanut kallioon ensimmäisen ja toisen vedon välillä pahastikaan. Mutta kyllähän tämä seikkailu jotain opetti Oulujärven luonteesta.

Oulujärvi mobiHiidessä toukokuussa 2021.
Karttapohja: Maanmittauslaitos.

Oulujärvi koostuu kolmesta suuresta selästä ja pisin vettä pitkin vedettävissä oleva suora on 40 kilometrin luokkaa. Saaret ovat harvassa, joten tuulella kuin tuulella aalto pääsee kasvamaan. Ja kun järvi on vielä monin paikoin varsin matala, niin se vielä lisää aaltojen korkeutta. Oulujärveä voikin verrata melontaolosuhteidensa puolesta mereen, joten melontakokemusta on syytä olla ja yksin ei pidä reissuun lähteä. Reittisuunnitelmaa on varauduttava muuttamaan radikaalistikin kulloistenkin tuulten mukaisesti. 

Tauko Manamansalon Makkaraniemessä. Melominen oli pakko lopettaa jo ulompana ja tähän saakka pääsi vetämällä – vaan vielä on rantaan matkaa. Takana avautuu Niskanselkä.

Oma henkilökohtainen määritelmäni Oulujärvelle on ”veteen sortunut harju”. Tämä johtuu lukuisista hiekkasaarista, joilla on korkeat ja jyrkät rantatörmät, jotka ovat aikojen kuluessa pikku hiljaa sortuneet rantaviivasta pitkälle ulottuviksi, tavattoman mataliksi hiekkapohjiksi. Maanpinta tekeekin rantaviivan kohdalla liki 90 asteen kulman, mikä on komean näköistä, mutta samalla melojan kannalta hankalaa. Korkeat hiekkatörmät vaikeuttavat ylhäällä sijaitsevalle tasamaalle nousua ja yltiömatalissa rantavesissä kajakin pohja tarttuu hiekkaan jo kaukana rannasta.

Vaan tokihan Oulujärvellä on paljon muunkinlaisia saaria ja mukavia retkisatamia. Tihein retkisatamien keskittymä on Oulujärven läntisimmällä selällä, Niskanselällä, jossa sijaitsee Oulujärven retkeilyalue. Retkeilyalueella on voimassa jokamiehenoikeudet, mutta leiriytymistä suositellaan vain tettailuun varatuilla alueilla, jotka löytyvät tietysti myös mobiHiidestä. 

Kannattaa kuitenkin huomata, että liki kaikki Niskanselän retkisatamat sijaitsevat aavojen vesien äärellä ja tuulesta riippuen siirtyminen retkisatamasta toiseen voi olla vaikeaa tai jopa täysin mahdotonta. Hienoja paikkoja nämä retkisatamat kyllä ovat!

Ykspiston eteläkärjen länsirantaa.

Oulujärven poikki ulottuvaan Manamansaloon pääsee myös autolla ja saari onkin huomattava matkailukohde. Manamansalo muodostaa poikkeuksen jokamiehenoikeuksista siltä osin, että leiriytyminen on sallittua vain leirintäalueilla. Manamansalon länsirannan leirintäalueelta lähtee erimittaisia polkuja retkeilyalueen kangasmaaston.

Keskimmäisellä selällä, Ärjänselällä, sijaitsee julkisuudessakin esillä ollut Ärjä eli Ärjänsaari. Saarella aloitettiin vuonna 2016 hakkuut, jotka herättivät huomattavaa vastustusta ja jotka lopetettiin Greenpeacen aktivistien saavuttua paikalle hakkuita estämään. Kärhämän seurauksena valtio osti Ärjänsaaren luonnonsuojelu- ja virkistysalueeksi. Saari muodostuu noin neljä kilometriä pitkästä ja kilometrin levyisestä hiekkaharjanteesta, jolla risteilee helppokulkuisia polkuja (kts. tämän jutun alussa oleva valokuva). Upea Hautakaarteen hiekkaranta useine tulipaikkoineen on veneilijöiden suosiossa. 

Rantautumispaikkaa etsimässä Paltaselän Mulkkusaarilla.

Oulujärvellä välimatkat ovat pitkiä ja aika monta kertaa saa melaa heilauttaa hitaasti vaihtuvissa maisemissa, ennen kuin löytää itsensä itäisimmän selän, Paltaselän, toiselta laidalta. Tämän suunnan ehdottamasti hienoin nähtävyys on Paltaniemen kulttuurikylässä sijaitseva, 1700-luvulta peräisin oleva kuvakirkko, joka kannattaa käydä katsomassa. Vaikka helpommin siellä kyllä käy autolla!

Lähtöpaikoista ei Oulujärvellä ole pulaa. Satamia ja venerantoja löytyy eri puolilta järveä ja autopaikkoja on yleensä reilusti. Lähtöpaikkoja ei yleensä ole mobiHiidessä erikseen merkitty autopaikoiksi, mutta ne löytyvät helposti vilkaisemalla mantereella olevien kohteiden (kuten palvelupisteiden, leirintäalueiden ja taukopaikkojen) tiedot.

Oulujärvelle voi tehdä hyvinkin erimittaisia retkiä. Niskanselän kiertäminen vaatii melontaa tuollaiset 60–80 kilometriä ja koko Oulujärven kiertoon uppoaa helposti 200 kilometriä. Matkaa voi vielä helposti pidentää poikkeamalla pitkien lahtien perukoilla – esimerkiksi Kajaanissa poikkeaminen lisää matkaa noin 20 kilometrillä. Mutta se on muistettava, että suuntaapa retkensä minne päin Oulujärveä tahansa, niin tuuliennusteita on syytä seurata huolella!

Oulujärvi näyttää parhaat puolensa tyynenä iltana Toukan länsipään retkisatamassa.

Metsähallituksen luontoon.fi-palvelusta löytyy lisätietoja sekä Oulujärven retkeilyalueesta että Ärjänsaaresta.

Oulujärven melontakohteiden tarkemmat kuvaukset ja sijainnit löytyvät mobiHiidestä (kartta).

Oulujärvi (tähtiluokitus):

Luonto ja nähtävyydet	⭐⭐⭐
Melontaolosuhteet	⭐
Leiriytymismahdollisuudet	⭐⭐⭐
Ruoka- ja vesihuolto	⭐⭐⭐
Lähtöpaikat	⭐⭐⭐⭐⭐

---

Kartta kaikista tällä sivustolla kuvatuista alueista löytyy mobiHiiden Minne melomaan? -sivulta.

Saaristomeren kansallispuisto

 

Saaristomeren kansallispuisto: Paljon nähtävää mutta haastavat olosuhteet

Jorma "Saja" Sajaniemi

Sokkeloisista saarirykelmistä aavoille ulapoille, matalilta pikkuluodoilta hiekkarannoille ja korkeille kallioille, saaristokylistä autioille ulkoluodoille, sisäsaaristosta majakoille ja pookeille. Tätä kaikkea on Saaristomeri – ja paljon muuta! Tänne voi tulla yhä uudestaan ja uudestaan ja löytää joka kerta aina uutta ihasteltavaa. Mutta yksin tai ilman aiempaa merikokemusta tänne ei pidä lähteä.

Saaristomeren kansallispuisto – tai tarkemmin sanottuna n.k. kansallispuiston yhteistoiminta-alue – käsittää Saaristomeren itäisen osan ja on kooltaan varsin laaja: itä-länsisuunnassa noin 80 km ja pohjois-eteläsuunnassakin noin 30 km. Ei siis ihme, että alueelle mahtuu paljon nähtävää niin maisemallisesti kuin historiallisesti, ja että melontaolosuhteissakin on suurta vaihtelua.

Saaristomeren kansallispuiston tyypillinen kartta. Yhteistoiminta-alue on rajattu vihreällä viivalla. Kansallispuistoon kuuluvat maa-alueet on merkitty vihreällä värillä ja vesialueet tummansinisellä.
Lähde Metsähallitus.

Äkkinäinen saattaa helposti luulla kartoissa tyypillisesti näkyvän rajauksen olevan kansallispuiston raja, vaikka se onkin itse asiassa yhteistoiminta-alueen raja, ja kansallispuistoon kuuluu vain yhteistoiminta-alueen sisällä olevat valtion omistamat maa- ja vesialueet lukuunottamatta puolustusvoimien hallinnoimia alueita. Kansallispuistoa koskevat erityiset rajoitukset kohdistuvat nimenomaan vain kansallispuiston alueeseen eivätkä koko yhteistoiminta-alueeseen. Esimerkiksi leiriytyminen on kansallispuistossa sallittu vain erityisillä telttailualueilla (jotka löytyvät mobiHiidestä retkisatamina), mutta kansallispuistoon kuulumattomilla yhteistoiminta-alueen saarilla on voimassa normaalit jokamiehenoikeudet. Kansallispuisto kattaa vain pienen osan koko yhteistoiminta-alueesta, joten mikäli aikoo yöpyä retkisatamien ulkopuolella, niin onkin syytä tutkia karttaa huolella ja varmistaa, että aiottu yöpymispaikka ei ole kansallispuiston aluetta.

Aspön kappelin votiivilaiva.

Alueen kulttuurisesti mielenkiintoisimpia nähtävyyksiä ovat vanhat saaristokylät, joista Utö, Jurmo, Aspö, Nötö, Borstö ja Vänö ovat muodostuneet omiksi suosikeikseni. Niistä löytyy aivan oma tunnelmansa ja joissakin on myös tarjolla kauppa ja muitakin palveluja retkeilijöille. Kylissä sijaitsevat saaristokirkot ja kappelit katosta roikkuvine votiivilaivoineen ovat myös ehdottomasti tutustumisen arvoisia. Saaristokylät muodostavatkin oman erikoisen maailmansa, johon perehtymiseen kannattaa varata reilusti aikaa.

Utö sijaitsee sen verran ulkona, että sinne ei kajakilla joka kelillä välttämättä pääse. Saarella on paljon mielenkiintoista nähtävää ja on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Utön jyhkeään majakkaan tehdään maksullisia kierroksia, jollaisella kannattaa käydä.

Kansallispuiston itälaidalla oleva Bengtskärin majakka on myös haastavan ulkona. Majakassa on matkailupalveluja, mutta itse saari on pieni eikä sillä ole majakan lisäksi juurikaan muuta nähtävää.

Yhteistoiminta-alueella on myös neljä pookia: Lill Gråharu, Bredskär, Ingolskär ja Spelharu. Ne on aikoinaan rakennettu helpottamaan rannikkoväylillä navigoimista ja ovat siten kooltaan vaatimattomia.

Ingolskärin pooki on kuusi metriä korkea ja sen tehtävä on ollut helpottaa navigointia Utön ja Lohmin (nyk. Lom) välillä. Killingholmilla sijaitseva Lohmin vanha luotsiasema oli aikoinaan Suomen suurimpia.

Alueen itälaidalla sijaitseva suuri Örön linnakesaari siirtyi vuonna 2015 puolustusvoimilta osaksi kansallispuistoa ja on nykyisin merkittävä matkailupalvelujen keskittymä ravintoloineen ja sisämajoituksineen. Merkityt polut (5.3 km ja 5.6 km) kiertävät saaren eri aikakausilta peräisin olevia sotahistoriallisia rakennelmia sekä perehdyttävät saaren erikoiseen luontoon. Lisäksi saarella on Örön historiaa ja luontoa esittelevä näyttely. Örössä vierähtääkin helposti kokonainen päivä.

Saaristossa sijaitsevien vierasvenesatamien kahvilat tarjoavat mukavaa piristystä melonnan lomaan. Eikä pidä myöskään unohtaa Högsåran saarella sijaitsevaa legendaarista Farmors Caféta, jonka kakkutarjonta on mieleenpainuva!

Saaristolabyrinttia Vänön eteläpuolella.

Maisemallisesti Saaristomeren kansallispuisto kattaa monenlaisia näkymiä. Vänön ja Borstön suunnalla on tiheää kallioluotojen sokkeloa, jossa voi mutkitella tuntikausia ja löytää aina uusia reittejä ja uusia hienoja saaria. Jurmossa ja sen ympäristössä kulkee kolmannen Salpausselän reunamoreeni, joka näkyy laajoina hiekkakenttinä ja upeina pikkukivirantoina. Hiekkaisten saarien ketju jatkuu Jurmosta koilliseen ja Sandönin retkisatama antaa tästä hienon näytteen. Aspön ja Berghamnin suunnalla on puolestaan komeita nyppyläkallioita, joille on hyvä kiipeillä upeita merinäköaloja ihailemaan. Monien retkisatamien yhteydessä on hienoja luontopolkuja, joita kannattaa ilman muuta hyödyntää. Ja tokihan Björkön sisäjärven kiertävä 2.3 km luontopolku on aivan oma kokemuksensa! 

Näkymä Berghamnin luontopolulta.

Vaan tokihan tässäkin paratiisissa luikertelee käärme – nimittäin punkki eli puutiainen. Ja niitä onkin sitten pusikoissa ja heinikoissa ihan reippaanlaisesti. Vaan onneksi meloja rantautuu mieluusti kallioluodoille ja muille kuiville paikoille, joissa punkki ei viihdy. Mutta jos päivällä on tullut piipahdettua kosteilla heinikkomailla tai lehtojen siimeksessä, niin silloin on illalla syytä tehdä huolellinen punkkitarkastus. Ja onhan täällä kyitäkin, jotka puolestaan oleilevat mielellään niillä punkkivapailla kallioilla, joten tarkkana saa olla kaikkialla liikkuessaan.

Retkisatamia on Saaristomeren yhteistoiminta-alueen sisällä äkkiseltään vilkaistuna riittävästi, mutta todellisuudessa tilanne on toinen. Vaikka retkisatamien välimatkat ovat periaatteessa kohtuullisia (10-20 km), niin vähänkin huonomman kelin sattuessa siirtyminen retkisatamasta toiseen voi olla ongelmallista. Alueella on toki monia upeita saarisokkeloita, mutta sokkelosta toiselle siirryttäessä meloja joutuu altistumaan aalloille, jotka ovat kasvattaneet korkeuttaan avomerellä satojen kilometrien matkalla, ja ovatpa alueen sisälläkin suurimmat selät jopa 15-20 kilometrin pituisia, joten isoja aaltoja kyllä riittää. Saaristomerelle lähtiessä onkin oltava merimelontapohjaa ja aikataulussa on oltava varapäiviä tuulen pitämiseen. Reittisuunnitelman on syytä olla muutenkin joustava ja siinä on varauduttava hyvinkin erilaisiin ratkaisuihin, jotta reitin pystyy sopeuttamaan kulloisenkin tuulitilanteen mukaiseksi.

Bengtskäriä kohti. Edellä kulkevassa kärkikajakissa on onneksi lippu, niin näkyvissä on sentään jotain, jota seurata! 

Saaristomeren melontaolosuhteet ovatkin sen verran vaativat, että tänne ei myöskään pidä lähteä yksinään. ”Saanko meloa teidän kanssanne pois täältä Jurmosta?” kysyi eräs yksinäinen meloja kerran ryhmältämme. Ja tottahan se on, Jurmosta ei pääse pois muuten kuin ylittämällä monensuuntaisille tuulille alttiin Jurmo fjärdenin. Lyhimmilläänkin ylitys on neljän kilometrin luokkaa ja avomereltä vyöryvässä isossa aallokossa jo sadan metrin loikka voi olla liikaa. Lähdetään siis porukassa, seurataan säätiedotuksia, ja ollaan valmiita viivytyksiin.

 Jurmon pohjoiskärjen soraikkoja. Kannattaa vilkaista Jurmoa Karttapaikan ilmakuvassa!

Reittisuunnittelussa on syytä huomata Jurmon ja Borstön väliin sijoittuva suuri linnustonsuojelualue, jolle ei saa mennä mihinkään aikaan vuodesta. Tämä suojelualue leikkaa suoran yhteyden Jurmon ja Borstön välillä ja pakottaa siten kiertämään pohjoisesta Trunsön kautta. Kansallispuiston muut rajoitukset koskevat vain maihinnousua, joten niistä ei ole estettä läpikululle. (Ja joo, Grimsörar on myös kokonaan kiellettyä aluetta, mutta se on niin ulkomerellä, että sinne ei juuri kukaan muutenkaan lähtisi.)

Hyvät lähtöpaikat ovat kortilla. Alueen itälaidassa sijaitseva Kasnäs on autolla suhteellisen helposti saavutettavissa ja siellä on laaja pysäköintialue sekä hyvä ranta kajakkien pakkaamiseen. Kansallispuiston toisella laidalla Korpoströmmin Saaristokeskuksessa on myös suuri pysäköintialue, mutta se on maksullinen ja kahden lauttayhteyden sekä kiemuraisten teiden takana. Ja siinä ne pysäköintialueet sitten käytännössä ovatkin. Varsinais-Suomen rannikkoseudulle tyypillisesti venesatamat tuppaavat olemaan yksityisalueita eikä vapaita rantojakaan juuri ole, joten omaehtoisten lähtöpaikkojen löytäminen on käytännössä mahdotonta.

Saaristomeren kansallispuiston yhteistoiminta-alue mobiHiidessä huhtikuussa 2021.
Karttapohja: Maanmittauslaitos

Saaristomerelle voi tehdä kovin erimittaisia retkiä. Öröhön on matkaa Kasnäsistä noin 17 kilometriä varsin suojaista reittiä, joskin Örön telttailualueen rantaan päästäkseen on koukattava avomeren puolelta melko vähäisten saarten tarjoamassa niukassa suojassa. Lyhimmillään retki voi siis olla vaivaiset 35 kilometriä. Luonteva ja mielenkiintoinen kierros Örön, Jurmon, Berghamnin ja Sandönin kautta tekee lyhimmillään noin 150 kilometriä, ja jos haluaa poiketa samalla Utössä, niin matkaan tulee lisää noin 25 kilometriä. Alueen luoteiskulmassa sijaitsevan Jungfruskärin kautta kierrettäessä lenkin pituus nouseekin sitten vähintään 250 kilometriksi ja kun otetaan mukaan vielä Hiittinen sekä Bengtskär, niin kokonaismatka alkaa lähennellä kolmeasataa kilometriä. Moneksi kerraksi riittää siis kierrettävää ja nähtävää. 

Metsähallituksen luontoon.fi-palvelusta löytyy lisätietoja sekä Saaristomeren kansallispuistosta että Öröstä.

Saaristomeren kansallispuiston yhteistoiminta-alueen melontakohteiden tarkemmat kuvaukset ja sijainnit löytyvät mobiHiidestä (kartta).

Saaristomeren kansallispuisto (tähtiluokitus):

Luonto ja nähtävyydet	⭐⭐⭐⭐⭐
Melontaolosuhteet	⭐⭐
Leiriytymismahdollisuudet	⭐⭐⭐
Ruoka- ja vesihuolto	⭐⭐⭐⭐
Lähtöpaikat	⭐⭐⭐

---

Kartta kaikista tällä sivustolla kuvatuista alueista löytyy mobiHiiden Minne melomaan? -sivulta.

Etelä-Konnevesi

Etelä-Konnevesi: Kalasääsken valtakunta

Jorma "Saja" Sajaniemi

Hienot maisemat, runsaasti retkisatamia sekä hyvät mahdollisuudet kalasääsken näkemiseen – mitä muuta voisi enää melontaretkeltä toivoa!

Otetaanpa heti alkuun lyhyt nimistökatsaus, koska Konneveden eri osille käytetään kahta eri nimentätapaa. Kivisalmen pohjoispuolella on kaikkien mielestä Pohjois-Konnevesi, mutta järven eteläistä osaa toiset kutsuvat Etelä-Konnevedeksi ja toiset ... ööö ... Konneveden eteläiseksi osaksi. Maanmittauslaitoksen kartassa eteläisen osan kohdalla lukee pelkkä Konnevesi eikä edes haulla löydy nimeä Etelä-Konnevesi.

Missä Etelä-Konnevesi? Kivisalmi keskellä karttaa.
Karttapohja: Maanmittauslaitos.

Vaikka melojan on yleensä – Kallanin majakan sijaintia lukuunottamatta – parasta uskoa karttaa, niin käytän kuitenkin jatkossa selvyyden vuoksi tämän esittelyn kohteena olevasta järven eteläisestä osasta nimeä Etelä-Konnevesi lukipa kartoissa mitä tahansa.

Etelä-Konnevesi tarjoaa melojalle mukavia retkisatamia hienojen vesien ja maisemien äärellä. Huomattava osuus sen keskisistä osista kuuluu Etelä-Konneveden kansallispuistoon, mutta tästä huolimatta esimerkiksi leiriytymiselle ei alueella ole erityisiä rajoituksia. Toki maihinnousua lintuluodoille suositellaan välttämään pesimäaikana, mutta näinhän vastuullinen meloja tekee kaikkialla muutenkin.

Alueella pesii myös useita kalasääskipareja, joiden näkeminen nostaa retkitunnelman aivan uudelle tasolle. Sääksille on kuitenkin muistettava antaa oleskelu- ja pesimisrauha pitämällä riittävää etäisyyttä pesäsaariin. Sääksen huudot ja kiertely taivaalla tarjoavat hienon kokemuksen kauempaakin koettuna.

 Etelä-Konneveden eteläosan saaristoa.

Etelä-Konneveden eteläosa on suojaista ja sokkeloista saaristoa, josta löytyy mukavan loivia kalliorantoja ja jokunen jyrkännekin. Täällä on hyvä kierrellä ja katsella hienoja maisemia sekä poiketa evästelytauolle jollekin monista silokallioista. Maastokartan jyrkännemerkit ja avokalliot johdattelevat tälläkin alueella maisemallisesti parhaille paikoille.

Järven keskialueen suuret selät aiheuttavat tuulisina päivinä päänvaivaa reitinvalinnalle, koska pisimmillään aalto pääsee kasvamaan noin kuuden kilometrin matkan. Selkien läheisyydessä kannattaakin hyödyntää myös pienten luotojen ja karikoiden tarjoamat suojat. Suurten selkien retkisatamat sijaitsevat todella hienoilla paikoilla, joten niillä vierailu on vaivan arvoista.

Nollatuulen ja hyvän sääennusteen mahdollistama yöpymisrantautuminen Lapinsalon retkisatamassa.

Melojan saavutettavissa on kaksi näköalapaikkaa, joista kuuluisampi on 116 metriä Etelä-Konneveden pintaa korkeammalle nouseva Kalajanvuori. Sille johdattava noin 1,5 kilometriä suuntaansa oleva polku lähtee Kalajanjärven Kiertolahdesta. Kiipeämisosuuksiltaan selvästi maltillisempi vaihtoehto on Enonrannasta lähtevä 2,8 kilometrin Loukkuvuoren lenkki, joka ei nimestään huolimatta kulje Loukkuvuoren huipun kautta mutta nousee sentään parhaimmillaan noin 60 metriä Etelä-Konneveden yläpuolelle. Kumpikin reitti on maastoltaan varsin vaativa, joten niiden kulkemiseen tulee varata reilusti aikaa.

 Kalajanjärvelle pääsee putkahtamaan kapean uoman kautta.

Etelä-Konnevesi on varsin kompakti alue ja sille pystyy mielekkäästi ahtamaan melontaa tuollaiset 60 kilometriä. Karttaa pikaisesti katsomalla Etelä-Konneveden itäpuolella oleva Hankavesi näyttää tarjoavan mukavan lisän useamman päivän retkelle. Sen erottaa Etelä-Konnevedestä kuitenkin Konnekoski, joka on hyvin hankala meloa ylöspäin ja jota kaikki eivät mielellään edes laske alaspäinkään. Koski on mahdollista ohittaa tietä pitkin, mutta matkaa tulee noin 300 metriä. Hankavedelle haluavan onkin otettava tämä huomioon.

Etelä-Konnevesi mobiHiidessä huhtikuussa 2021. Konnekoski merkitty punaisella soikiolla. Kivisalmi ylhäällä keskellä.
Karttapohja: Maanmittauslaitos.

Mainio tapa pidentää reissua on tehdä ympyrälenkki lähtemällä Kivisalmen kautta Pohjois-Konnevedelle, josta Kiesimän sekä Kerkonkosken sulkujen kautta Niinivedelle ja edelleen Nokisenkosken kautta Rautalammin ohi Hankavedelle sekä lopuksi Konnekosken kautta takaisin Etelä-Konnevedelle. Matkaa tälle lenkille tulee lyhimmillään 75 kilometriä ja kiertosuunnaksi kannattaa valita juuri edellä kuvattu, koska silloin nousu ”ylämäkeen” käy näppärästi Kiesimän kanavan sulutuksessa ja sen jälkeen matka onkin tasaisten järviosuuksien lisäksi pelkkää alamäkeen laskettelua. Ainoa hieman hankalampi paikka on siis Konnekoski, josta ihan kaikki eivät mielellään laske läpi. Nokkela ratkaisee tämän ongelman valitsemalla Konnekosken koko reissun lähtöpisteeksi, jolloin retken voi aloittaa kosken alapuolelta ja päättää sen kosken yläpuolelle.

Konnekoski heinäkuussa 2007. Kosken virtaus tietenkin vaihtelee vesitilanteen mukaan.

Pari pykälää haastavampi lisälenkki syntyy lähtemällä Etelä-Konneveden länsipäästä Siikakosken kautta Kynsivedelle ja edelleen Laukaalle, josta pohjoiseen Äänekosken ohi Keiteleelle ja Listonsalmen jälkeen kaakkoon Lavianselälle, josta Neiturin sulun kautta Pohjois-Konnevedelle ja Kivisalmen läpi takaisin Etelä-Konnevedelle. Lenkin varrella on pitkät ja hankalat ohitukset maata pitkin Kellankosken sekä Simunankosken kohdalla. Lisäksi Keiteleellä tulee vastaan suuria järvenselkiä. Tämä lenkki onkin mukavinta ja turvallisinta tehdä isommalla porukalla. Lenkin pituus on lyhimmillään 180 kilometriä ja kiertosuunta kannattaa valita yllä kuvatun mukaiseksi. Matkan varrelle osuu monia mielenkiintoisia nähtävyyksiä kuten Laukaan Saraakallion kertakaikkisen upeat kalliomaalaukset. Kiinnostava mutta haastava lenkki siis.

Kummallakin lisälenkillä on mahdollisuus ruokavarojen täydennykseen reissun aikana, mutta jos retki suuntautuu pelkästään Etelä-Konneveden alueelle niin lähtiessä on syytä olla mukana koko reissun ruuat ja vedet.

Lisätietoja Etelä-Konneveden kansallispuistosta löytyy Metsähallituksen luontoon.fi-palvelusta.

Etelä-Konneveden melontakohteiden tarkemmat kuvaukset ja sijainnit löytyvät mobiHiidestä (kartta).

Etelä-Konnevesi (tähtiluokitus):

Luonto ja nähtävyydet	⭐⭐⭐⭐
Melontaolosuhteet	⭐⭐⭐
Leiriytymismahdollisuudet	⭐⭐⭐⭐⭐
Ruoka- ja vesihuolto	⭐⭐⭐
Lähtöpaikat	⭐⭐⭐⭐

---

Kartta kaikista tällä sivustolla kuvatuista alueista löytyy mobiHiiden Minne melomaan? -sivulta.

Päijänteen kansallispuisto

Päijänteen kansallispuisto: Runsaasti retkisatamia pienellä alueella

Jorma "Saja" Sajaniemi

Päijänteen kansallispuistosta löytyy mahtava joukko hiekkarantaisia ja suojaisia retkisatamia todella suppealta alueelta. Itse kansallispuiston alue sopii kevyeen lipsutteluun ja lomanviettoon. Pidempää melontaa kaipaavalla on mahdollisuus jatkaa retkeään moneen suuntaan.

Päijänteen kansallispuisto on melojan mittakaavassa varsin pieni alue – sille kertyy mittaa itä-länsisuunnassa vain noin 14 km ja pohjois-eteläsuunnassakin vain tuollaiset 18 km. Alueelta löytyy kuitenkin arvattavasti Suomen tihein retkisatamakeskittymä. Tänne voi tehdä viikon melontaretken, jonka aikana yöpyy joka yön eri retkisatamassa ja jonka kokonaismelontamatka hyvästä lähtörannasta (eli Padasjoen vierassatamasta) takaisin samaan paikkaan on koko viikon aikana kaiken kaikkiaan vain vaivaiset 23 kilometriä! Paikka sopiikin erinomaisesti rauhallisesta melonnasta pitäville.

Isohiedan retkisatama.

Kansallispuiston retkisatamista usea on hiekkarantainen ja moni sijaitsee mukavassa pikku poukamassa. Saaret ovat metsäisiä ja hiekkarannat varsin kapeita, joten mitään varsinaista riviera-tunnelmaa täällä ei kuitenkaan pääse syntymään.

Saarista suurin, Kelvenne, on kapea ja pitkä harjusaari, jonka päästä päähän kulkee noin kymmenen kilometrin mittainen harjupolku. Polku kulkee retkisatamien kautta, joten siitä on helppo kulkea vaikkapa vain jokin lyhyempi pätkä. Kelventeen retkisatamista osa sijaitsee saaren länsirannalla ja osa itärannalla, joten yöpymään suunnatessa kannattaa tutkia karttaa tarkkaan, ettei yllättäen huomaa olevansa väärällä puolella saarta. Matkaa aiottuun retkisatamaan voikin yllättäen olla sadan metrin sijasta kymmenen kilometriä! Toki lähin omalla puolella saarta oleva retkisatama on lähempänä, joten kaikkia ylimääräisiä kilometrejä ei tarvitse meloa, jos kelpuuttaa toisen paikan.

Kohti Pulkkilanharjua.

Päijänteen suuret selät eivät kansallispuiston alueelle varsinaisesti ulotu, mutta aalto kyllä mahtuu monin paikoin kasvattamaan korkeutta tuulen käydessä sopivasta suunnasta. Reitinvalintaan onkin syytä panostaa, jottei mitään yllätyksiä pääse tapahtumaan. 

Maisemiltaan Päijänteen seutu ei yllä ihan parhaaseen ykkösluokkaan. Kapeat ja metsäiset harjusaaret näyttävät kyllä ilmakuvissa todella upeilta, mutta kajakkiperspektiivi latistaa maiseman yksitoikkoisemmaksi. Saaren laitaa meloessa on maiseman kannalta ihan sama, miten kaukana tai lähellä saaren näkymättömissä oleva toinen ranta on. Karttaa katsomalla mielikuvitus toki lähtee lentoon ja täydentää kokemusta. Isot rantakalliot sekä jyrkänteet ovat kortilla ja karttaa kannattaakin tutkia tarkkaan, jos niitä haluaa nähdä.

Tyypillistä Päijänteen rantaa. Tämäkään ei ole kovin mukava rantautumispaikka.

Itse kansallispuiston alueelle ei melontaa saa mahdutettua juurikaan enempää kuin 70 kilometriä. Sitten alkaa olla joka kolkka kertaalleen koluttu. Pitempää melontamatkaa kaipaava voi jatkaa retkeä kolmeen suuntaan: pohjoiseen, etelään ja kaakkoon.

Koska kansallispuisto sijaitsee Päijänteen eteläosassa, niin ensimmäinen mieleenjuolahtava vaihtoehto on jatkaa Päijännettä pohjoiseen ja vettähän tässä suunnassa kyllä riittää. Mutta pohjoisessa on vastassa todella suuret selät eivätkä maisemat juurikaan parane. Korkeuskäyriä on toki tiuhassa, mutta ne näkyvät maisemassa lähinnä metsäpeitteisinä vuorennyppylöinä. Rannat ovat huonoja leiriytymiseen ja mökkejä on paljon. Pohjoista suuntaa voikin suositella lähinnä vain himomelojille.

Etelään lähtiessä löytyy Vääksyn kanava, jonka kautta pääsee Vesijärvelle. Vääksyn kanava on Suomen vilkkain kanava, jolla saattaa esiintyä ruuhkia viikonloppuisin. Lahden Kahvisaaressa sijaitsevan Vesisamoilijoiden retkimelontatukikohdan yhteydessä toimii Suomen melontamuseo, johon pääsee tutustumaan tukikohdan aukioloaikoina. Kannattaa pistäytyä ihan jo kunnioituksesta lajia kohtaan! Matkaa Lahteen tulee Kelventeen eteläpäästä noin 40 kilometriä ja matkan varrella on muutama retkisatamakin.

Kalkkisten kanavan sululla on pituutta 500 metriä. Kuva otettu itäisen sulkuportin kohdalta ja kaukana näkyy läntisen sulkuportin pylväät.

Jos sen sijaan kääntää nuppinsa kaakkoon, niin vastaan tulee meille kalkkiksille omistettu Kalkkisten kanava, jonka kautta pääsee Ruotsalaiselle ja siitä edelleen Heinolan itäpuolisille vesille. Ruotsalaisen itälaidalla sijaitsevaan Heinolaan on Kelventeeltä matkaa tuollaiset 35 kilometriä.

Maisemiltaan Vesijärvi ja Ruotsalainen eivät merkittävästi poikkea Päijänteestä – mitä nyt korkeuskäyriä on selvästi harvemmassa. 

Päijänteen kansallispuisto mobiHiidessä huhtikuussa 2021.
Karttapohja: Maanmittauslaitos

Lisätietoja Päijänteen kansallispuistosta löytyy Metsähallituksen luontoon.fi-palvelusta.

Päijänteen kansallispuiston melontakohteiden tarkemmat kuvaukset ja sijainnit löytyvät mobiHiidestä (kartta).

Päijänteen kansallispuisto (tähtiluokitus):

Luonto ja nähtävyydet	⭐⭐⭐
Melontaolosuhteet	⭐⭐⭐⭐
Leiriytymismahdollisuudet	⭐⭐⭐⭐⭐
Ruoka- ja vesihuolto	⭐⭐⭐⭐
Lähtöpaikat	⭐⭐⭐⭐⭐

---

Kartta kaikista tällä sivustolla kuvatuista alueista löytyy mobiHiiden Minne melomaan? -sivulta.

Kokkola-Pietarsaari

Kokkola-Pietarsaari: Suojaisaa saaristoa ja monenlaista nähtävää

Jorma "Saja" Sajaniemi

”Kallan 18, länsilounas 4, Tankar 17, länsi 3, selkeää, 45”. Näinhän se menee ja tällä kertaa on esittelyssä nimenomaan rannikko Kallanin majakalta Tankarin majakalle. Samalla selviää, millaisen karttasekoilun aiheutti kadonnut majakka, ja kuinka merivesi muuttui suolattomaksi.

Kokkolan ja Pietarsaaren välinen merialue sekä suuri makeavesiallas tarjoavat melojalle kohtuullisen suojaisia vesiä ja runsaasti kaikenlaista mukavaa nähtävää. Alue tunnetaan Seitsemän sillan saaristona, jolla nimellä sitä on markkinoitu melojillekin 2010-luvun alkupuolella. Valitettavasti tuolloin erityisesti melojille suunnattuja karttamateriaaleja ei tätä kirjoitettaessa enää löytynyt verkosta, mutta MobiHiidestä niissä kuvatut kohteet onneksi vielä löytyvät.

Mässkärin pooki seisoo ylväänä avomeren laidalla. Matkailupalvelut löytyvät entisen luotsiaseman tiloista.

Alueen hienoimmat nähtävyydet ovat ilman muuta Tankarin majakka sekä Mässkärin pooki. Molempien yhteydessä on matkailijoita palvelevia toimintoja, joten kukkaro kannattaa ottaa kajakista mukaan maihin noustessa. Sen sijaan Kallanin majakalla ei ole palveluja, mutta muuten paikka on hieno, ja kun kiertää Kallanin majakkaluodon ulkokautta, niin samalla tulee ylitettyä Suomen sisäisten aluevesien ulkoraja ja käytyä ulkoisten aluevesien puolella. Kannattaa kokea tämäkin melojalle harvinainen herkku.

Stora Rummelgrundetin retkisatama.

Kallanin majakka on merkitty Maanmittauslaitoksen maastokarttaan väärään kohtaan. Maastokartassa ei nimittäin ole majakan merkkiä Kallanin kohdalla, mutta siitä noin kilometrin päässä etelä-kaakkoon on majakan merkki, vaikka sillä kohtaa ei todellisuudessa ole majakkaa. Maastokartan merkin kohdalla on kyllä sijainnut Pietarsaaren majakka, mutta se on poistettu käytöstä jo vuonna 2016. Pietarsaaren majakka oli yksinkertainen, suoraan merestä nouseva metallimasto valolaitteineen, ja se on kuljetettu kokonaan pois käytöstäpoiston yhteydessä. Paikalla on nykyisin suuri valaistu reunamerkki, joka ei kuitenkaan majakan merkkiä ansaitse. Kallanin majakan ja Pietarsaaren majakan välimatka oli tosiaankin vain yksi kilometri ja vaikuttaakin siltä, että maastokartasta on poistettu väärä merkki. No, mobiHiidessä Kallanin majakka on kohdillaan.

Aamuhetki Orrskärs Sandvikenin retkisataman mainiolla hiekkarannalla.

Muita nähtävyyksiä ovat avomeren laidalla olevat muistomerkit sekä laivojen hylyt. Pietarsaaressa on helppo pistäytyä eikä Kokkolan keskustakaan mahdottoman kaukana ole, joten näiden kaupunkien palvelut ja nähtävyydet ovat lähellä, jos sellaisia melontaretken piristykseksi kaipaa.

Kokkolan ja Pietarsaaren välillä oleva Luodonjärvi on alun perin merta, joka on erotettu pengertämällä muusta merestä lähiseutujen vedensaannin turvaamiseksi. Myöhemmin samaan altaaseen liitettiin Öjanjärvi kaivamalla kanavat, joiden kautta pystyy kulkemaan niin melomalla kuin pienveneelläkin. Makeavesialtaan vedenpinta on hieman merenpintaa korkeammalla, ja yhteys merelle hoituu itsepalvelusulkujen kautta eri puolilta allasta.

Itsepalvelusulkuihin mahtuu useampikin kajakki. Tässä tullaan Palman sulusta makeavesialtaan puolelle.

Näin syntyy mahdollisuus kiertää Luodon kunnan suuret saaret yllättävän suojaista reittiä avomeren puolelta suojaa tarjoavan pikkusaariston ja  mantereen puolelta makeavesialtaan kautta. Ympyrälenkin minimipituus on noin 70 kilometriä, mutta saaristoa kiertelemällä matkaa pystyy hyvin pidentämään kymmenillä kilometreillä. Kelin salliessa voi myös käydä Kokkolan pohjoispuolella Poroluodonkarilla saakka, mutta muuten reissua ei voi pidentää sen paremmin pohjoiseen kuin eteläänkään joutumatta ulos saariston suojasta.

Luodonjärvellä aalto pääsee pahimmillaan keräämään korkeutta jopa kahdeksan kilometrin matkan. Luoteistuulella kannattaakin hyödyntää Hästön pohjoislaidan pikkusaarten tarjoamaa suojaa – löytyypä tältä reitiltä pieni kanavakin, joka on varmaankin kaivettu juuri luoteistuulilta suojautumisen takia. Reitti löytyy mobiHiidestä läpikulkukohteiden ketjuna. 

Kokkola-Pietarsaari -väli mobiHiidessä maaliskuussa 2021.
Karttapohja: Maanmittauslaitos

Alueen rannoilla on paljon mökkejä niin makeavesialtaan kuin merenkin puolella. Toisaalta retkisatamia on varsin tiuhassa, joten maihinnousu ei ole ongelma. Monissa retkisatamissa on myös jonkinlainen sateensuoja ja parhaimmissa jopa autiotupa. Vedet ovat kauttaaltaan kivikkoisia, joten meloessa on syytä pitää silmät auki ja liikkua varovaisesti.

 Rantaviivan etsimistä kivikon keskeltä Södra Hamnskäretin lähellä.

Maisemallisesti alue on varsin vaihteleva. Rannikon puolella kasvillisuus on rehevää ja rannat moni paikoin pusikkoisia. Avomeren laidalla on kivikkoluotoja sekä joitakin hiekkarantoja ja löytyypä sieltä jokunen pieni kalliorantakin ja vaikeuttaa pahimmillaan maihinnousua juuri retkisataman kohdalla. Korkeuskäyrillä ei tällä alueella juhlita.

Kokkola-Pietarsaari -alueen melontakohteiden tarkemmat kuvaukset ja sijainnit löytyvät mobiHiidestä (kartta).

Kokkola-Pietarsaari (tähtiluokitus):

Luonto ja nähtävyydet	⭐⭐⭐⭐⭐
Melontaolosuhteet	⭐⭐⭐
Leiriytymismahdollisuudet	⭐⭐⭐⭐
Ruoka- ja vesihuolto	⭐⭐⭐⭐
Lähtöpaikat	⭐⭐⭐⭐⭐

---

Kartta kaikista tällä sivustolla kuvatuista alueista löytyy mobiHiiden Minne melomaan? -sivulta.

Tammisaari-Inkoo

Tammisaari-Inkoo: Saariston suojaa

Jorma "Saja" Sajaniemi

Palautetta ensimmäiselle meriretkelleen osallistuneelta melojalta: "Tämä oli hieno kokemus tällaiselle sisävesien asukille: pääsin kokeilemaan isoja aaltoja, mutta turvallinen suoja oli koko ajan ihan vieressä. Kiitos, että pääsin tänne!"

Tammisaaren ja Inkoon välillä on tiheä saaristo, joka tarjoaa hyvän mahdollisuuden meriretkeilyn aloittamiseen. Uloimpien saariketjujen takana aukeaa avomeri, jolla voi käydä juuri siinä määrin kuin keliolosuhteet ja omat taidot antavat myöten. Kunhan mukana on myös kokeneempia merimelojia, niin tänne on hyvä tulla harjoittelemaan merimelontataitoja.

Ulompien saarten ja luotojen takaa avautuu avomeri.

Alueen läntisessä päässä on Tammisaaren saariston kansallispuisto luontotupineen sekä luontopolkuineen. Tällä suunnalla on myös muutama majakka (Längden ja Sunharunilla sijaitseva Jussarön majakka) sekä pooki (Storgadden ja Segelskär), mutta ne ovat avomeren puolella, joten niillä vierailu edellyttää maltillisia tuulia ja vankkaa melontakokemusta.

Storgaddenin pooki sijaitsee avomeren puolella.

Landbofjärdenin pohjukasta lähtee Raaseporinjoki, jota pystyy hyvin melomaan keskiajalta peräisin olevan Raaseporin linnan raunioille saakka. Jokiosuuden pituudeksi tulee noin kaksi kilometriä suuntaansa ja linnan kohdalla on hyvä rantautumispaikka. Linnalla on sitten hyvä katsella ympärillä leviäviä niittyjä sekä metsiä, ja tajuta samalla olevansa käytännössä merenpinnan tasalla. Silloin oivaltaa, miten maankohoaminen on muuttanut satojen vuosien kuluessa maisemaa, ja että linna on tosiaankin voitu aikanaan perustaa saarelle.

Alueen itäpäästä löytyy veneilijöiden suosima Barösundin väylä ja Orslandetin eteläpuolinen rauhallisempi saaristo. Sen kaakkoiskulmassa sijaitsee Sää rannikkoasemilla -lähetyksistä tuttu Bågaskär, jolla on pitkä historia luotsilaitoksen, merivartioston sekä rannikkotykistön palveluksessa.

Tammisaari-Inkoo -väli mobiHiidessä maaliskuussa 2021.
Karttapohja: Maanmittauslaitos

Tammisaaren ja Inkoon välinen melontamatka on lyhimmillään 50 kilometriä, mutta ympyrälenkkiin saa helposti menemään 150-200 kilometriä. Rikas saaristo tarjoaa reittivalinnalle runsaasti mahdollisuuksia eikä ympyrälenkillä tule lainkaan edestakaisin melomisen tuntua. Huonolla säällä voi meloa suojaisessa sisäsaaristossa ja kelien parantuessa siirtyä nopeasti karumman ulkosaariston puolelle. Tammisaari-Inkoo -väli tarjoaakin Suomenlahden meriluontoa parhaimmillaan ja rikkaimmillaan kompaktissa paketissa.

Lisätietoja Tammisaaren saariston kansallispuistosta löytyy Metsähallituksen luontoon.fi-palvelusta.

Tammisaari-Inkoo -alueen melontakohteiden tarkemmat kuvaukset ja sijainnit löytyvät mobiHiidestä (kartta).

Tammisaari-Inkoo (tähtiluokitus):

Luonto ja nähtävyydet	⭐⭐⭐⭐
Melontaolosuhteet	⭐⭐⭐
Leiriytymismahdollisuudet	⭐⭐⭐⭐
Ruoka- ja vesihuolto	⭐⭐⭐
Lähtöpaikat	⭐⭐⭐⭐⭐

---

Kartta kaikista tällä sivustolla kuvatuista alueista löytyy mobiHiiden Minne melomaan? -sivulta.

Luonteri

Luonteri: Kallioita ja jyrkänteitä

Jorma "Saja" Sajaniemi

Leirissä illalla kuultua: "Meinasin sanoa, että 'huomasittekos siinä ison hienon kallion vieressä...' mutta sitten huomasin, että mehän meloimme koko päivän isojen hienojen kallioiden ohi, joten eihän kukaan olisi ymmärtänyt, mitä paikkaa minä tarkoitan!"

Luonteri on noin 20 km pitkä ja 13 km leveä järvi, joka sijaitsee Anttolan koillispuolella. Luonterin keskeisillä osilla on runsaasti korkeita, suoraan järvestä nousevia kalliojyrkänteitä, jotka antavat järvelle sille ominaisen luonteen. Melontareittiä suunnitellessa kannattaakin katsoa maastokartasta paikat, joissa on runsaasti korkeuskäyriä ja jyrkänteen merkkejä. Alueen hienoimmat paikat näkyvät maastokartassa myös luonnonsuojelualueina.

Luonterin rannalta johtaa polku ehdottomasti käynnin arvoiselle Neitvuorelle, jolta on komeat näköalat mm. Luonterin suuntaan. Neitvuoren lisäksi ainoa varsinainen nähtävyys on Tikaskaarteenvuoren kalliomaalaus, joka löytyy maastosta helposti. 

Luonteri Neitvuorelta nähtynä.

Luonterilla on pitkiä selkiä, jotka on kuitenkin useimmissa tapauksissa mahdollista välttää kiertelemällä saarten suojassa. Alueella on runsaasti retkisatamia, mutta telttapaikkoja on monesti vain niukasti. Korvensaaressa on kuitenkin runsaasti telttapaikkoja ja jopa sauna.

Hyvä lähtöpaikka on Anttolan keskustan koillisrannalla oleva satama, jolloin Luonterin keskeisten alueiden kiertämiseen menee 40-80 kilometriä.

Luonteri mobiHiidessä maaliskuussa 2021.
Retken mahdolliset laajennussuunnat kuvattu violeteilla nuolilla.
Karttapohja: Maanmittauslaitos

Jos aikaa on, niin retkeen kannattaa yhdistää käynti Astuvansalmen todella upeilla kalliomaalauksilla Yövedellä. Hyvä reitti kulkee Väätämönsalmen ja Vuolteen avokanavan kautta Yövedelle, josta Varkaantaipaleen avokanavan kautta Louhivedelle. Täältä voi palata Väätämönsalmen kautta takaisin Luonterille tai sitten meloa Outulanvirran, Paljaveden ja Vitjasen kautta (maisemiltaan ei kovinkaan kaksista reittiä) Anttolan keskustan lounaispuolella olevaan venerantaan, jolloin suositeltuun lähtöpaikkaan jätetty auto löytyy puolen kilometrin kävelymatkan päästä. Tällainen Astuvansalmen kierros lisää matkaa noin 60 km.

Astuvansalmelle voi myös kiertää Lietveden kautta, jolloin matka pitenee vielä noin 20 kilometrillä.

Luonterin melontakohteiden tarkemmat kuvaukset ja sijainnit löytyvät mobiHiidestä (kartta).

Luonteri (tähtiluokitus):

Luonto ja nähtävyydet	⭐⭐⭐⭐
Melontaolosuhteet	⭐⭐⭐
Leiriytymismahdollisuudet	⭐⭐⭐⭐
Ruoka- ja vesihuolto	⭐⭐⭐
Lähtöpaikat	⭐⭐⭐⭐

---

Kartta kaikista tällä sivustolla kuvatuista alueista löytyy mobiHiiden Minne melomaan? -sivulta.